SIVU 6: Valo-sielu arkkityypit
Kaikki saman tietoisuustason saavuttaneet eivät tiedosta aktiivisesti tätä yhteistä karmista työtä. Se jokatapauksessa vaikuttaa heihin. Auttajan roolissa tämä voi ilmetä selittämättömänä raskautena ja energian vähentymisenä, kun taas autettavana ollessa se voi näkyä värähtelyn nousuna ja uusina oivalluksina.
En pitkiin aikoihin käsittänyt, miksi näin tapahtui juuri minulle, miksi tiedostin ja koin toiset niin selvästi, kun muille henkisissä piireissä ei vaikuttanut tapahtuvan vastaavaa. Herääminen tähän verkkoon tapahtuu yleensä vasta myöhemmässä vaiheessa salaisella tasolla. Vastavuoroinen vaikutus Indran kanssa on yksilökohtaisesti erilaista, sillä se riippuu siitä, miten viisi Buddha-perhettä painottuvat yksilön Valo-sielussa.
Minulla tämä varhainen tiedostaminen johtui punaisen Padma-perheen herkkyyden, vihreän Karma-perheen dynaamisen praananohjauksen ja sinisen Vajra-perheen suojaavan todistajatietoisuuden kombinaatiosta. Tämän kolmikon taustalla vaikutti valkoisen ja keltaisen perheen aiemmissa elämissä saavutettu vankka kypsyys, joka loi prosessille vakaan pohjan ja puhtaan tilan. Tätä tuki Saraswati-nadin kautta auennut oikopolku, joka mahdollisti korkeiden Buddhi-tason värähtelyjen ja puhtaan oivalluksen kokemisen välähdyksinä kausaalitasolta jo vuosia ennen varsinaista korkeampaa Kundaliini-prosessin eli salaisen tason vaihetta.
Esoteerisessa psykologiassa kausaalitaso on Valo-sielun ja arkkityyppien taso. Tässä vaiheessa astraalikeho on jo puhdistettu tiheimmistä itsekkyyden muodoista, ja hienovaraisen egon verho on enää osittain läsnä. Kun tietoisuus vakiintuu ylemmälle kausaalitasolle ja Chitrini-nadiin, personaan samaistumista ei enää juuri ole, vaan yksilöt heijastavat oman Korkeamman Minänsä puhdasta yksilöllisyyttä.
Kausaalitasolle vakiintuminen ei vaadi kaikkien mielenmyrkkyjen täydellistä poistamista, vaan sitä, että niitä on puhdistettu riittävästi tietyltä tasolta, jolloin egon ote hellittää myös riittävän paljon. Koska yksilöllinen painotus on vielä olemassa, universaali tietoisuus heijastuu sen tai niiden Buddha-perheiden kautta, jotka ohjaavat Valo-sielun senhetkistä kehitystä.
Kausaalitasolle saavuttaessa mielenmyrkkyjä, kuten vihaa, ylpeyttä, halua tai takertumista, kadehtimista ja tietämättömyyttä, työstetään niiden arkkityyppisessä muodossa. Niitä ei kohdata enää vain henkilökohtaisesti kuin ”minun viha”, vaan kollektiivisesti universaalisessa verkossa. Vakaan jalansijan saavuttaminen kausaalitasolla edellyttää, että yksilön oman pääasiallisen perheen myrkky on muunnettu kokonaan puhtaaksi viisaudeksi, ja vähintään toisenkin perheen myrkkyjä on puhdistettu jo merkittävältä osalta.
Oman polkuni elementit
Universaalin lain mukaisesti kosmisten verkkojen järjestelmä on suojattu: ilman vahvaa eettistä perustaa ja vastuullisuutta ihmisen ei sallita nähdä tai tietoisesti koskettaa toisten alitajuista kenttää. Kohdallani tämä suora tietoisuus verkosta avautui, koska Valo-sieluni polkua ja oppiläksyjä tässä elämässä määrittää vahvasti punainen Padma- eli Lootus-perhe. Tämän perheen ydinenergia liittyy suoraan sydänkeskeisyyteen ja puhtaaseen, herkkään havaitsemiseen.
Padma-perheen muuntava viisausenergia, erotteleva viisaus, puhdistaa takertuvan myötätunnon universaaliksi, kohteettomaksi rakkaudeksi. Tämä luontainen empaattisuus loi sen korkean eettisen värähtelyn ja puhtaan, motiivittoman motiivin, joka mahdollisti pääsyn verkon solmukohtiin ilman egon sekaantumista tai halua hyötyä tiedosta.
Yksilöä ohjaa yleensä pääperhe ja yksi sivuperhe. Omalla polullani on ollut toisenlainen kokoonpano: pääperhe ja kaksi sen rinnalla tasavahvana toimivaa sivuperhettä. Heti prosessin alkaessa vuonna 2008 punaisen Padma-perheen rinnalle aktivoitui vihreä Karma-perhe, mikä ilmeni alussa muun muassa Garudan oppeina.
Punaisen ja vihreän perheen rinnalla ja tasapainottajana on toiminut sininen Vajra-perhe, jonka kirkas todistajatietoisuus oli havaittavissa taustalla jo lapsuudesta saakka. Vuosina 2008–2012 empaatin piirteiden (empath trait) vahvistuessa sininen tietoisuus piti huolen siitä, etten ottanut toisten karmoja henkilökohtaisesti, vaikka niiden kokeminen ja universaali palvelutyö olikin itsessään monin tavoin hyvin rasittavaa.
Suuri helpotus toisten karmoista alkoi vasta yli vuosikymmentä myöhemmin vajra-vaiheessa, kun Buddha Akshobhyan myötä sielutähti laskeutui päähän ja toi peilinkaltaisen tietoisuuden läsnäolevaksi silmien taakse. Tästä muutamia kuukausia myöhemmin Buddha Locana vahvisti tätä tilaa, jolloin Buddha-pari yhdistyi minussa ja Amritan virtaaminen ja varsinainen voima-hengen ruumiillistuminen pääsivät alkamaan.
Kun prosessi syveni salaisella tasolla kehostojärjestelmien uudelleenrakentamisessa, punaisen, vihreän ja sinisen yhteys syveni entisestään. Tämän kohtaamisen myötä syntyy ristivajran vaatima vakaus, jossa Padma-perheen herkkä viisaus ja Karma-perheen tehokas, pyyteetön toiminta yhdistyvät Vajra-perheen peilinkaltaiseen tietoisuuteen.
Tässä synteesissä aiempi todistajatietoisuus muuttuu täysin todistajattomaksi olemiseksi. Aiemmin välistä niin raadollinen toisten karmojen kokeminen ja empaatin piirteet (empath trait) muuntuvat vakaaksi Sahaja Samadhin kaltaiseksi tilaksi tai buddhalaisittain ilmaistuna Dharmakayan puhtaaksi tietoisuudeksi. Dakinien viisausenergia muuttaa koetun kärsimyksen suoraksi, myötätuntoiseksi ja vaivattomaksi toiminnaksi universaalissa verkostossa.
Muut kaksi perhettä, keltainen Ratna-perhe sekä valkoinen Buddha-perhe, ovat puolestaan toimineet tässä elämässä ennemmin vankkana, hiljaisena taustavoimana. On perusteltua olettaa, että näiden perheiden mielenmyrkkyjä on puhdistettu ja muunnettu laajasti jo edellisissä elämissä.
Tästä varhaisesta kypsyydestä kertoo se, että henkistä näkemystä ja puhdasta ykseyttä säätelevä Rudra-granthi-solmu oli raollaan jo syntymässä, ja olemustani leimasi jo lapsena poikkeuksellinen, luontainen kärsivällisyys sekä taustalla oleva vahva läsnäolo ja vakaus. Nämä aiemmin saavutetut laadut ovat luoneet vakaan perustan, jolle punaisen, vihreän ja sinisen perheen muunnostyö on tässä elämässä voinut rakentua.
Myös sinisen, punaisen sekä vihreän perheen mielenmyrkkyjä oli työstetty hartaasti jo aiemmissa elämissä. Näitä laatuja kerrattiin tämän elämän yksilölle lapsuudesta alkaen, minkä jälkeen muutostyötä jatkettiin entistä syvemmälle.
Tämän laajan esityön ansiosta aiempien elämien oppien kertaamisen päälle uuden tason saavuttaminen otti maallista ajanlaskua vain neljä hyvin intensiivistä vuotta, ennen kuin saavutin aiemmin mainitsemani energeettiset kruunajaiset. Tässä elämässä tehtyyn uuteen työhön kuului myös erittäin merkittävänä etapillisena asiana Vishnu-granthi- eli sydänsolmun avautuminen.

5 Perhettä Indran verkossa
Kovinkaan monien ihmisten polku ei kulje Saraswati-nadin nousun tai pääasiallisen Padma-perheen empaattisuuden kautta samoin kuin minulla. Toisilla taas menneiden elämien pohjatyö näiden laatujen parissa voi olla erilaista, minkä vuoksi myös prosessien maalliset aikajanat vaihtelevat suuresti. Todellisuudessa tietoisuuden evoluutio on lukuisten elämien mittainen pitkä matka. Ajattelen, että valaistumisen tielle astutaan jo silloin, kun aloitamme tietoisesti kehittämään persoonallisuuttamme.
Tämän vuoksi minun onkin ollut aikanaan äärimmäisen haastavaa ymmärtää omaa matkaani, sen vaiheita ja nopeita aikajanoja muiden henkisten kulkijoiden kuvausten pohjalta. Kirjallisuus kuvaa vain ihanteellisia, suoria Sushumna-keskuskanavan nousuja, jotka eivät vastanneet omia realiteettejani. Buddha-perheiden arkkityypit tarjoavat yhden tavan hahmottaa ja sanoittaa näitä erilaisia polkuja.
Kausaalitasolle herääminen ja kokemukset riippuvat siitä, miten viisi Buddha-perhettä painottuvat yksilön Valo-sielussa. Voit tarkastella seuraavia kuvauksia ja pohtia, minkä ominaisuuksien kautta sinä mahdollisesti vaikutat ja tuot rakentavaa voimaa Indran verkkoon. Voit myös tutkia mitkä näistä laaduista tunnistat vahvimmiksi itsessäsi.
Perheet ja universaali palvelutyö
🤍 Valkoinen Buddha-perhe (Tila/ avaruus)
Tämä perhe liittyy puhtaaseen tilaan ja kaikenkattavaan tietoisuuteen. Valkoisen perheen kautta heräävä kokee syvää hiljaisuutta, tyhjyyttä sekä meditatiivista rauhaa. Tämän polun herääminen ilmenee kykynä ylittää perimmäinen tietämättömyys ja harha erillisyydestä, jolloin ne muuntuvat kaikenkattavaksi todellisuuden laiksi ja puhtaaksi viisaustilaksi.
Karmallisessa palvelutyössään valkoinen tietoisuus toimii universaalina maadoittajana ja tyhjentäjänä. Se kohtaa muiden solmukohtien hämmennyksen, masennuksen tai globaalin raskauden olemalla ääretön ja avara tila. Tämä avaruus häivyttää pohjattoman kärsimyksen Tyhjyyteensä, kuin pimeyden varjojen syntyessä uudelleen kirkkauteensa Mustaan Alkuvaloon.
💙 Sininen Vajra-perhe (Vesi)
Tällä polulla heräämistä ohjaa älyllinen kirkkaus, terävä erottelukyky ja viileä logiikka. Vajra-painotteisten yksilöiden herääminen ilmenee kykynä ylittää viha ja syvä vastustus, jolloin ne muuntuvat puhtaaksi, peilimäiseksi viisaudeksi. Tämä tietoisuus herää tyynenä todistajatietoisuutena, joka kykenee havainnoimaan alitajuista kenttää ja esoteerisia ilmiöitä täysin objektiivisesti, vakaasti ja ilman emotionaalista samaistumista.
Yhteisessä evoluutiossa sinisen perheen panos on tuoda verkkoon järkähtämätöntä vakautta ja vääristymätöntä totuutta. Se auttaa muita heijastamalla asiat ja karman solmut takaisin täysin selkeinä, ilman maallista draamaa tai egon väritystä. Tämä takaisin peilaaminen voi herättää suoran oivalluksen, siitä miten löytää oman Valo-sielun mukaisen elämänsuunnan.
💛 Keltainen Ratna-perhe (Maa)
Henkinen rikkaus, vakaus ja tasavertaisuuden viisaus ovat keltaisen polun keskiössä. Ratna-painotteiset yksilöt luovat ympäristöönsä syvää turvaa. Heidän pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys kohtaamisissa antaa muille tilaa kasvaa omaan tahtiinsa. Heidän heräämisensä ilmenee varmuutena, joka oivaltaa kaiken elämän perimmäisen, mittaamattoman arvon ilman tarvetta vertailulle.
Verkon yhteisessä työssä keltainen tietoisuus toimii ravitsevana, vakauttavana ja omanarvontuntoa eheyttävänä voimana. Kun jonkin solmukohdan energiat ovat tyhjentyneet tai karmallinen kenttä haurastunut, keltaisen perheen panos on virrata tuohon kohtaan pyyteetöntä elinvoimaa ja henkistä yltäkylläisyyttä. Se palauttaa autettavalle yksilölle tietoisuuden tämän omasta arvosta sekä itsevaltijuudesta ja tuo tasapainon universaaliin verkkoon.
❤️ Punainen Padma-perhe (Tuli)
Sydänkeskeisyys, herkkä empaattisuus ja puhdas aistiminen ovat tämän polun kantavia voimia. Padma-painotteisten yksilöiden herääminen ilmenee kykynä ylittää takertuva halu ja intohimo, jolloin ne muuntuvat puhtaaksi erottelevaksi viisaudeksi. Tämä sallii yksilön kokea maailman syvää keskinäistä riippuvuutta ilman egon värittämää omistushalua tai emotionaalisuutta tai vaatimatta muiden auttamisesta mitään itselleen.
Verkon yhteisessä työssä punainen perhe toimii herkkänä, alkemiallisena muuntajana ja sydänkeskeisenä yhdistäjänä. Kun muiden solmukohtien prosessit ja raskaat energiat koskettavat tätä tilaa, yksilö kohtaa ne suoraan oman sydämensä ja kehonsa kautta. Tämä on aktiivista ja syvää Valo-sielun työtä, joka puhdistaa koetun kärsimyksen universaaliksi, pyyteettömäksi rakkaudeksi ja Valoksi. Tämä palauttaa elävän yhteyden ja myötätunnon verkon säikeisiin.
💚 Vihreä Karma-perhe (Ilma)
Käytännöllinen toiminta, tehokkuus ja dynaaminen eteneminen luonnehtivat vihreää tietoisuutta. Karma-painotteisten yksilöiden herääminen ilmenee kykynä voittaa vertailu ja saavutuksiin takertuminen, jolloin ne muuntuvat kaikenkäsittäväksi toiminnan viisaudeksi. Vihreä tietoisuus keskittyy siihen, miten asiat järjestetään tehokkaasti ja miten elämänvoima saadaan liikkumaan vapaasti siten, että henkinen kehitys eteenee.
Verkon yhteisessä työssä vihreä perhe toimii esteiden raivaajana ja liikkeen käynnistäjänä. Kun jonkin solmukohdan virtaukset ovat salpautuneet tai jumiutuneet, Karma-tietoisuus purkaa nämä tukokset ja palauttaa elämänvoiman luonnollisen liikkeen. Tämä toiminta voi ilmetä suoraan tietoisuuden tasolla herkkänä praanan ohjaamisena ja energioiden virtauttamisena, tai konkreettisena maallisena toimintana ja asioiden eteenpäin viemisenä arjessa.
Kun kaikki mielenmyrkyt on lopulta puhdistettu, ja yogini (yogini) on aiempien elämiensä sekä tämän elämän työn kautta muuntanut jokaisen perheen elementit puhtaaksi Valoksi, hän saavuttaa sateenkaarikehon. Silloin hänestä itsestään tulee Indran verkko, mikrokosmos makrokosmoksessa.
Ne Buddha-perheet, joita pääasiallisesti tässä elämässä työstetään, ovat aktiivisina tietoisuudessa ja määrittävät sen, miten kokemus sanoitetaan. Nämä työstettävät perheet ohjaavat yoginin (yogini) siihen pisteeseen, jossa kohdataan vajra- ja ristivajra-vaiheet. Tässä kohdassa kaikki aiemmin saavutettu viisaus juurtuu pysyvästi yoginin (yogini) koko olemukseensa.
Perimmäinen piste
Yleisesti opetetaan, että tietoisuus Indran verkosta ja sen hienovaraisesta kudoksesta avautuu vasta paljon myöhemmin, kun polku etenee puhtaan universaalin Itsen tasolle eli Dharmakayaan. Prosessissani tämä verkko tuli elävästi tiedostetuksi ja koetuksi jo poikkeuksellisen varhaisessa vaiheessa.
Polkujen erilaisuus selittää sen, miksi saman tietoisuustason saavuttaneet voivat kokea ja sanoittaa todellisuuden monin eri tavoin. Vaikka kausaalitasolla työtä tehdään pitkään eri elementtien, arkkityyppisten laatujen ja Buddha-perheiden kautta, kaikki polut kohtaavat ja sulautuvat lopulta samassa perimmäisessä pisteessä.
Matkalla takaisin Alkuperäiseen Luontoon yksilön on joka tapauksessa kypsyttävä ottamaan vastuuta yhteisestä tietoisuudesta ja sen evoluutiosta. Omalla kohdallani tätä valmisteli sydämen solmun avautuminen ja sitä seurannut energeettinen kruunajaisvaihe. Tietoisuuden tila alkoi syventyä ja laajentua kantamaan itselle ominaisella tavalla Valo-sielun tehtävää ja omaa osaani kokonaisuudessa.
Punaisen, vihreän ja sinisen perheen yhteisen muutostyön pohjalta, Kundaliinin ensin päästyä jumitustilasta keskuskanaviin, tietoisuus vakiintui piakoin Dharmakayaan. Tässä tilassa valkoisen Buddha-perheen puhtaus ja keltaisen Ratna-perheen vakaus luovat sen vankan perustan, jossa sinisen Vajra-perheen totuudellisuus, punaisen Padma-perheen empaattisuus sekä vihreän Karma-perheen toiminta kohtaavat harmonisesti.
Sateenkaarikehon kypsymisprosessin myötä kaikki viisi perhettä integroituvat vähitellen yhä syvemmin osaksi olemista. Kun perheiden mielenmyrkyt on muunnettu viisaudeksi, Dakini-tietoisuus mahdollistaa kunkin perheen laadun, korkeamman luonnon kautta tapahtuvan käytön aina tilanteen ja tarpeen mukaan universaalissa verkostossa.
Tässä kaikkein salaisimmassa vaiheessa, kaikki viisi perhettä, elementtiä ja Dakinien viisautta kirkastuvat puhtaaksi valoksi ja sulautuvat yhteen. Integroitumisen myötä kaikki kolme Buddha-kehoa (Dharmakaya, Sambhogakaya ja Nirmanakaya) yhtyvät yhdeksi puhtaaksi Svabhavikakaya-tilan Rigpa-läsnäoloksi.
Pyyteetön ja puhtaasti toimiva tietoisuuden tila kohtaa verkosta avautuvan tiedon ilman mitään henkilökohtaista intressiä. Jos olen saanut karmisen yhteisen työn lomassa tiedon siitä, kenestä on kyse, sille on aina ollut olemassa jokin syy. Tämän luontaisen eettisen selkeyden myötä minulla ei ole ollut tarvetta tietää kuka, mitä tai miksi. Olen vain tehnyt sen, mikä on tehtäväksi annettu. Valon periaate on tukea ja auttaa ketä tahansa, vain koska siihen kyetään, tahtomatta koskaan mitään vastineeksi.
Evolutiivinen prosessi ei tapahdu ainoastaan maallisessa vuorovaikutuksessa, vaan myös suoraan puhtaan tietoisuuden tasolla. Tämä tarkoittaa keskinäisen riippuvuuden syvää ymmärtämistä ja ehdotonta hyväksymistä. Se on sitä korkeampaa luonnonlakia ja evoluutiota, jota toteutamme kukin tavallamme eri tasoilla, joko tiedostamatta tai tietoisesti, yhteisessä Indran verkossa.

SIVU 6: LÄHTEET
– Allione, Tsultrim: Wisdom Rising: Journey into the Mandala of the Empowered Feminine.
– Avalon, Arthur: The Serpent Power — The Secrets of Tantric and Shaktic Yoga.
– Buddha Wisdom -kortit ja opaskirja, Laura Santin.
– Buddha Weekly: Are You a Dakini or a Daka? What is the Wisdom Dakini or Heruka in Buddhism?
– Buddha Weekly: Simhamukha Dakini: The Supremely Ferocious Remover of Obstacles.
– Dowman, Keith: Sky Dancer: The Secret Life and Songs of the Lady Yeshe Tsogyel.
– Lama Lhadon, Ani: The Dakini Principle.
– Mullin, Glenn H.: The Six Yogas of Naropa — Tsongkhapa’s Commentary.
– Rigpa Wiki: The Three Roots.
– Wikipedia: Three Jewels and Three Roots.
– Wikipedia: ”Indra’s net”.
– Tekoäly: Avustanut tiedon synteesissä ja taustamateriaalin jäsentämisessä kesällä 2026.

