Havaintoja-artikkelisarjaan on koottu lyhyitä kirjoituksia ja kommentteja polkuni varrelta. Ne kuvaavat tietoista ihmisyyttä, sisäistä työtä sekä tietoisuuden evoluutiota ja heräämistä. Kirjoitukset tarjoavat tiiviimmin näkökulmia aiheisiin, joita käsitellään laajemmin sivuston varsinaisissa artikkeleissa. Jokaiselle sarjan sivulle julkaistaan vähitellen 3–5 itsenäistä tekstiä.

SIVU 1: ANTEEKSIANTAMINEN, ITSETIETOISUUS JA RAKKAUS

Onko vanhemmilta ikuisesti hyväksynnän etsintä vääjäämätöntä, tapahtui se tietoisesti tai alitajuisesti? Miten anteeksianto itselle ja toisillle voi tapahtua? 

Minulle hyväksynnän aihe tuotiin ajatusten ja tunteiden tasolla ensin eräänä totuudellisena ajatuksena. Tuohon aikaan kaikki lapsuuden traumat pyörivät mielessäni kehää todella häiritsevästi ja taukoamatta. Tässä vaiheessa matkaa valaistumisen tiellä tein psyyken tasolla sisäistä työtä. 

Ajatuksessa sanottiin: “Sinun vanhempasi eivät tule hyväksymään itseään, joten he eivät voi koskaan hyväksyä sinua”. Tämä toteamus tuli neutraalisti rauhan tilassa, ja tunnistin sen välittömästi totuudeksi. 

Napanuoran katkaiseminen

Koska jatkuvat traumaattiset ajatukset stressasivat minua, sain toisen neuvon: minun oli viisasta ottaa etäisyyttä ja katkaista kaikki yhteys vanhempiin. Sillä joka ikinen yhteydenotto toi vain lisää stressiä ja nosti nuo traumat pintaan. 

Tarvitsin oman tilan ja rauhan asioiden läpikäymiseen. Tiesin, ettei heidän kanssaan voinut selvittää mitään – he näkivät minut aina sellaisena kuin halusivat. Olin yrittänyt vuosia kertoa, kuka olen ja miten koen elämän, mutta heitä kiinnostivat vain omat emotionaaliset tarpeet.

Muutaman vuoden kuluttua sain seuraavan kokemuksen. Olin hyväksynyt itseni sellaisena kuin olin, kaikkine puutteineni, ja olin löytänyt rauhan itseni kanssa. Ihmettelin kuitenkin, miksi lapsuudessa alkanut masennus vaikutti taustalla edelleen.

Tässä tietoisuuden kehityksen vaiheessa alitajuntani avautui ja siirryin suoraan energiatason työskentelyyn. Minulle näytettiin, että jossain syvempänä minun tietoisuudessa oli tukkeuma, jota en pystynyt tiedostamaan. Tiesin sen olevan siellä, mutta en tiennyt, mikä se oli. En saanut siitä mitään otetta, mikä oli turhauttavaa.

Minulta kysyttiin: voitko muuttaa sen? Se oli retorinen kysymys. Minun mieleeni tuli vastaus: en voi muuttaa asioita, joista en ole todella tietoinen. En voi sille mitään. Sama pätee kaikkiin muihinkin ihmisiin. Millä tahansa tietoisuuden tasolla – Jos et ole tietoinen jostakin asiasta itsessäsi, et vain voi muuttaa sitä – eikä siihen pysty kukaan muukaan.

Samalla minut valtasi syvä ymmärrys ja täydellinen rauha oman tietämättömyyteni kanssa. Tuo ymmärrys toi mukanaan suuren armon. Sellaista se vain joskus on. Tämä oli ensimmäisiä kokemuksiani todellisesta itsemyötätunnosta. Samalla se herätti myötätuntoa muita kohtaan, koska sama koskee meitä jokaista.

Anteeksianto on sisäistä

Tämä sisäinen opetus näytti minulle, mitä anteeksianto todella on. En ollut koskaan pystynyt antamaan anteeksi vanhemmilleni, jotka eivät osanneet olla minulle vanhempia. Anteeksiannossa ei ollut kyse sen pyytämisestä tai antamisesta mielen tasolla. Eikä se tarkoittanut asioiden selvittämistä toisen ihmisen kanssa.

Anteeksianto tapahtuu ihmisen sisäisyydessä, eikä se tosiaan vaadi välttämättä muiden osallistumista. Toisen ihmisen ei tarvitse olla edes elossa, jotta se voi tapahtua. Anteeksianto on oman sekä jokaisen ihmisen tietämättömyyden ymmärtämistä sekä sen hyväksymistä, että tämän tietämättömyyden vuoksi asiat eivät voi muuttua.

Tässä vaiheessa en tarvinnut enää mitään yhteyttä vanhempiini. Napanuora oli katkaistu ensin ajatusten tasolla, ja sisäinen anteeksianto sinetöi tämän kaiken: en tarvinnut heidän hyväksyntäänsä enkä ollut enää sidottu heihin.

Otin heihin myöhemmin yhteyttä armollisuudesta, sillä tiesin että yhteyden katkeaminen oli heille raskasta. Sallin yhteydenpidon vain rajallisesti oman itsemyötätuntoni rajoissa, sillä minulla oli vielä työtä tehtävänä enkä voinut antaa heidän takertumisensa häiritä omaa prosessiani.

Universaali rakkaus

Seuraava oivallus pätee kaikkiin ihmissuhteisiin. Meillä empaateilla tai empaattisilla ihmisillä on usein ”pelastajakompleksi”. Haluamme mieluummin, että apumme otettaisiin vastaan kauniisti – ei loukkaantumisen tai vihan kautta.

Koin kerran tilanteen, jossa itsessäni ja ympärilläni oli kohteeton, universaali rakkauden tietoisuus. Yritin välittää sitä vieressäni olevalle vihaiselle ihmiselle. Tajusin, että vaikka kuinka haluaisimme jakaa ja antaa rakkautta, emme pysty tähän, jos toinen ei ole valmis siihen. Kohteeton rakkaus on kutsu. Alkuvalo ei pakota. Jos ihmiset eivät ole valmiita, he eivät voi ottaa sitä vastaan. Me emme voi sille mitään.

Tämä voi olla vaikeaa hyväksyä ja se voi herättää meissä avuttomuutta. Mutta jos edes universumin puhdas rakkaus ei voi laskeutua toisen ylle, miten yksittäinen ihminen voisi antaa sitä toiselle suorana lahjana?

Tässä palataan tietämättömyyteen – omaan ja toisen – sekä tilanteen täydelliseen hyväksymiseen sellaisena kuin se on. Vaikka yritämme parhaamme, emme välttämättä pysty auttamaan itseämme tai toista eteenpäin. Emme ehkä voi saada tilannetta mitenkään parannettua. Meistä löytyy kuitenkin itsemyötätunto ja toisiin kohdistuva myötätunto sekä armo, jotka tuovat mukanaan meille ikään kuin automaattisen anteeksiannon.

Oikeastaan ei ole enää mitään anteeksiannettavaa tai pyydettävää, kun tämän ymmärtää syvällisesti. Se on ihmisyyttä, jossa kehitymme vähitellen. Enempää kuin mihin kukin kulloinkin pystyy, ei voi keneltäkään vaatia. Kun tämän tiedostaa syvästi, syyllisyydestä voi vapautua. 

Emme tarvitse enää syyllisyyden, katkeruuden, avuttomuuden tai anteeksiantamattomuuden tunteita. Sen sijaan voimme tietoisesti suunnata huomiomme myötätunnon kokemiseen itseämme ja muita kohtaan.

Voimme tehdä parhaamme tilanteessa ja päästää irti lopputuloksesta. Se ei ole käsissämme, sillä jokaista hetkeä muovaa monimutkainen syyn ja seurauksen ketju. Kun päästämme irti hallitsemattomien asioiden murehtimisesta, meille jää tilaa hengittää. Silloin tajuamme, että asiat ovat täsmälleen niin kuin ne voivat kulloinkin olla.

SIVU 2: EVOLUUTIO EI OLE YKSILÖN SANKARIMATKA

Miten Korkeamman luonnon uudelleenohjelmointi eli ihmisyyden evoluutio todellisuudessa tapahtuu?

Kokemukseni ja näkemykseni on se, ettei Korkeampi luonto ole jotain täydellistä ja muuttumatonta. Se on oppiva ja muuntuva tietoisuus ja järjestelmä, joka on tähän asti mekaanisesti toistanut siihen kulloinkin määritettyä, voimassa olevaa ohjelmointia.

Muutos tähän järjestelmään ei tule ylhäältä alaspäin käskynä, vaan alhaalta ylöspäin liikkeellepanevana voimana. Sykäys universaaliin muutokseen syntyy kollektiivista. Se muodostuu kokemuksellisen arjen kautta, kun ihmiset tuntevat syvän tarpeen muutokselle ja toteuttavat sitä käytännön arjessaan.

Se on sitä kosmista ja ihmisyyden yhteistä evoluutiota, jota me luomme yhdessä elävän elämän kautta. Korkeampi luonto vastaa meille mukautumalla muutokseemme.

Ihmisyyden yhteinen evoluutio

Ihmisyyden evoluutio kehittyy ja on toiminnassa samanaikaisesti useilla eri tietoisuuden tasoilla omalla sille ominaisella tavallaan. Tässä suuressa kokonaisuudessa universaali keho tai toisin sanoen valaistunut ihminen ei ole mikään “erityinen saavuttaja”, vaan puhtaasti muuntava välittäjä, resonanssikenttä ja tiedon siirtäjä.

Valaistuminen ja valaistunut ihminen kuvataan henkisissä puheissa usein glorifioituna ja romantisoituna ihmeellisenä ylimaallisena tilana tai palkintona, joka saavutetaan. Minulle tämä on vain sitä universumin luonnollista kiertokulkua, jossa yksilö on tullut lukuisten elämien ja Kundaliinipolun loppuun saapumisen seurauksena tiettyyn evoluution pisteeseen. 

Tässä kehityksen vaiheessa sekä mieli että aivan fyysinen keho virittyvät kokonaisuudessaan Alkuvalon taajuuteen. Tarve toisenlaiseen elämiseen ja ihmisenä olemiseen ja voima siihen sekä viisaus tulevat aina kollektiivisesti – eivät yhdestä yksittäisestä ihmisestä. 

Kun universaali keho on välittämässä tätä yhteisen ihmismassan uutta tapaa elää suoraan Korkeammalle luonnolle, uusi ”koodaus” saadaan vakiinnutettua. Tällöin vanhat toimintaperiaatteet, joita Korkeammassa luonnossa on ollut, joutuvat mekaanisesti väistymään. Korkeampi luonto ottaa ihmisten tuoman uuden viisauden sen toimintaohjeekseen. 

Maallista henkisyyttä

Oma sisäinen opetukseni on painottanut aina maallista henkisyyttä ja yksilön oman kasvun tärkeyttä. Todellinen evoluutiotyö alkaa maallisesta, fyysisestä elämästä, toisten kanssa vuorovaikutuksessa opitusta, itsen syvällisestä tutkimisesta ja arjen kokemuksista. 

Muutos syntyy maailmanlaajuisesta paineesta, kun riittävän moni ihminen tulee tietoisemmaksi arkielämässään. Kun näitä yksilöitä on tarpeeksi, he muodostavat lopulta sen kriittisen massan, joka pakottaa vanhan kollektiivisen ohjelmoinnin päivittymään.

Tällä hetkellä on esimerkiksi käynnissä jo pitkään tuloillaan ollut murros. Puhun tässä feminiinisyyden ja maskuliinisuuden tasapainosta. Pitkään vallinnut epätasapaino – epäterve maskuliini ja siihen reagoiva epäterve feminiini – on synnyttänyt niin suuren kollektiivisen muutosimpulssin, että vanhojen rakenteiden on pakko alkaa väistyä. 

Mutta tämä muutoksen tarve ja ilmoitus siitä eivät vielä riitä. Seuraavaksi meidän on opeteltava tätä aihetta ja juurrutettava siitä saadut opit käytäntöön. Tällöin ne siirtyvät talteen kausaalitasolle Korkeammalle minälle sydämen oppeina.

Sukupolvien ketju

Tämän siirtymän tekevät, lukuisia elämiä kestävää, valaistumisen tietä kulkevat ihmiset. Itse käsitän valaistumisen tien alkavan heti silloin, kun ihmiset tietoisesti ja vakavissaan kehittävät itseään personan tasolla. 

Nämä ihmiset kehittävät aitoa, kaunista personaa ja luovat arjessa uusia käytännön käytösmalleja myös siitä, miten feminiinisyys ja maskuliinisuus voisivat tulevaisuudessa kohdata tasapainoisesti. Kun nämä arjen sankarittaret ja sankarit siirtävät moneen eri asiaan liittyvät terveemmät mallit lapsilleen ja sitä kautta tuleville sukupolville, he tekevät kaikkein tärkeintä evoluutiotyötä.

Tämän henkisen muuntumistyön tuloksena kärsimys vähenee heti tässä ja nyt. Suuremmat, kaikkia koskevat evolutiiviset linjat saattavat näkyä vasta kaukaisessa tulevaisuudessa, eivätkä välttämättä oman elämän aikana. Kuitenkin arkielämässä uuden katsantokannan voi kokea välittömästi itsessään, läheisissään ja kenties omalla työalallaan. Henkilökohtaisen kehityksen huomaa silloin, kun vertaa itseään siihen, mitä oli viisi tai kymmenen vuotta sitten.

Valon maadoittaminen

Pysyvään universaalin tason muutokseen tarvitaan aina ainetta. Aineeton tai henkinen taso ei yksinään muuta mitään. Monet ajattelevat, että Luoja, Valo, näkymätön maailma tai enkelit muuttavat maailmaa ylhäältä käsin. Kokemukseni on toinen. Todellisuudessa korkeammat ulottuvuudet korkeimpine tietoisuuksineen ovat ilman ihmistä täysin voimattomia.

Esimerkiksi puhdas Dakini-tietoisuus tai arkkienkeli ei pysty yksinään luomaan mitään pysyvää tähän maailmaan, koska niiltä puuttuu fyysisen maailman maadoitus – elävä biologinen keho. Niillä ei ole sellaista materiaa tai muotoa, jolla vaikuttaa suoraan tähän aineen tiheyteen. Muutosvoima ei siis synny kummastakaan yksinään, vaan siitä, että aineeton ja aine kohtaavat meissä.

Kun elävät ihmiset sisäistävät Valon korkean tietoisuuden omaan kehomieleen, Valo ja fyysinen muoto yhdistyvät. Tällöin vähitellen evoluution kulussa ensin rakentuu energeettinen valokeho, ja sen jälkeen alkaa muodostua se fyysinen valokeho, joka värähtelee Korkeamman luonnon kanssa täysin harmoniassa. Fyysisen universaalin valokehon nimenomainen tehtävä on toimia kollektiivin viestintävälineenä.

Universumin arkkitehtuuri

Jokaisen valaistumisen tiellä kulkevan ihmisen oppimisen askeleet ovat yhtä arvokkaita. Evolutionaarisessa kehityksessä on eri vaiheita, ja jokaisessa niistä on oma roolinsa. Siinä vaiheessa kun energeettinen ja fyysinen keho vielä valmistautuvat suoraan yhteyteen Korkeamman luonnon kanssa, tehtävänä on kartuttaa maallista viisautta yksilöllisesti arjen kautta. 

Tämä ihmisyydestä saavutettu ymmärrys ei koskaan mene hukkaan tai jää huomaamatta. Sydämen eli ihmisyyden opit tallentuvat jokaisen yksilön Korkeamman minän muistiin kausaalitasolle. Kaikkien itseään kehittävien ihmisten henkiset ponnistelut ihmisyyden evoluutiossa ovat aina läsnä ja arvostettuja.

Yksi ihminen ei voi mitenkään yksin koota tätä tietoutta, vaan kyseessä on ”me”, ei ”minä” – yhteinen viisaus. Kun samaa uutta opittua tietoa löytyy tarpeeksi monelta yksilöltä, niin heidän elämistään, kivuistaan, oivalluksistaan ja uusien käytösmalliensa pohjalta syntyy kollektiivinen voiman aalto.

Tässä kohdassa universaalit kehot, ihmiset jotka elävät Sahaja Samadhi -tilassa, ovat omassa roolissaan. Valaistuneet ihmiset tunnistavat tämän ihmismassoilta kausaalitasolta tulevan uuden viisauden toimintamallin. He toimivat puhtaina vastaanottajina ja kokoajina, jotka pystyvät kanavoimaan tämän tiedon Korkeammalle luonnolle.

Valaistuneet ihmiset ilmentävät itsensä kautta tämän uuden, kollektiivilta tulevan ymmärryksen. Universaalien kehomielten kautta tämä informaatio muuttuu suoraan sellaiseksi toimintaohjeeksi, jonka Korkeampi luonto käsittää. Koska universaali keho värähtelee samalla taajuudella Alkuvalon ja Korkeamman luonnon kanssa, se välittää viestin suoraan.

Jokaisella on yksi ääni

Jokaisella ihmisellä on Alkuvalon ja Korkeamman luonnon edessä tasan yksi oma ”äänioikeus” ihmisyyden evoluutioasioissa. 

Universaalissa kehossa olevan valaistuneen tai millään muullakaan korkeammalla tasolla olevan ihmisen ääni ei ole painavampi, arvokkaampi tai vaikuttavampi kuin kenenkään muun. Kukaan ei voi puhua tai antaa ääntä toisen puolesta, vaan jokainen käyttää äänensä tässä elämässä itse.

Pysyvä muutos ei tapahdu pyytämällä, rukoilemalla tai pelkillä ideatason ajatuksilla. Se ei synny myöskään pelkästään korkeissa energioissa meditoimalla tai lähettämällä enkeleitä tekemään työtä puolestaan.

Pysyvä muutos alkaa siitä, että yksilöt itse tekevät sisäisen työnsä siten, että se toteutuu käytännössä heidän elämässään. Näin ihmisten tietoisuus syvenee ja laajenee. Kun aineeton ja aine tai teoria ja käytäntö yhdessä yhdistyvät ihmisissä, tästä muodostuu sitä maallista sekä Korkeampien ulottuvuuksien yhteistä ykseyden viisautta.

Valaistuneina universaaleina kehoina me vain välitämme sekä oman äänemme että nämä muut yhteiset äänestykset siitä, miten evoluutiota tulee kehittää. Jokainen yksilö saa äänestää, ja äänioikeus toteutuu henkisten ponnistelujen kautta. Jokainen yksilö antaa Korkeammalle luonnolle oman henkilökohtaisen äänensä – kaikki oppimansa sydämen opit – oman Korkeamman minänsä välityksellä. 

SIVU 3: TODISTAJATILASTA MIELEN KUOLEMAAN

Kun yksityiset ihmiset, opettajat ja gurutkin puhuivat ”todistajatilasta”, luulin pitkään heidän tarkoittavan sitä samaa, mitä omassa mielenmaisemassani oli tapahtunut. 

Se oli hämmentävää, sillä kukaan ei kuitenkaan puhunut automaattisen mielen  hiljenemisestä – tai siitä, miten ”apinamieli” lakkaa kokonaan olemasta, jolloin samaistuminen ajatuksiin, tunteisiin ja psykologiseen personaan päättyy.

Sekin ihmetytti minua suuresti, miksi valaistuneet opettajatkin vielä puhuivat tunteista ja niiden kokemisesta. Omassa tietoisuudessani ne lakkasivat olemasta olemassa samalla tavalla kuin apinamielen ajatuksetkin.

Suora tietoisuuden opetus 

Yli vuosikymmenen ajan yritin puhua, siitä mitä minulle oli tapahtunut, tietoisuuden perspektiivini muututtua täysin. Kerroin uudesta mieleni tilasta kenenkään ymmärtämättä kerronnastani yhtään mitään.

Puhuin siitä, miten ajatukset, tunteet ja kehon tuntemukset erottuivat toisistaan. Tämä tapahtui nelivuotisen mielen ja sydämen prosessin aikana, jolloin ”jäljitin energioita”. 

Tutkin mitä tunteita ajatukset sisältävät tai mitä ajatuksia emootiossa on, samoin tarkkailin kehon tuntemuksiakin. 

Hyväksyin tietoisesti yksi kerrallaan, jokaisen mielessäni ilmenevän tapahtuman tai ilmiön. Tällöin ne sulivat rauhaan eli tyhjyyteen. Sain ohjeet kuvattuun harjoitukseen suoraan tietoisuuteeni. 

Puhuin myös siitä, kuinka tunteiden poissa ollessa koin mielessäni puhtaita tietoisuuden ominaisuuksia värähtelyinä. Kuvasin niitä tunnesanoilla, mutta painotin sitä, etteivät ne ole tunteita vaan ominaisuuksia, koska samaistumista emootioihin ei ole.

Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että puhuin tietoisuuden arkkityyppisistä laaduista, joita idän traditioissa, kuten tiibetinbuddhalaisuudessa, personoidaan esimerkiksi Dakineiksi ja jumalattariksi. 

Minun sisäinen opetukseni oli hyvin abstraktia, ei personoitua, joten koin ne vain värähtelyinä ja ominaisuuksina. 

Myöhemmin selvisi, että saamani suoraopetus oli myös sitä, mitä buddhalaisuudessa kutsutaan mielen termoiksi (mind termas)– oivalluksiksi ja harjoituksiksi, jotka avautuvat suoraan puhtaasta tietoisuudesta ilman ulkopuolista opettajaa.

Manonasa – Apinamielen kuolema

Kun nämä mielen ja sydämen prosessit päättyivät vuonna 2012, jäljelle jäi vain puhdas ajatus ilman samaistumista – ilman, että ajatuksiin olisi automaattisesti kietoutunut tunteita. 

Nämä puhtaat ajatukset nousivat neutraalisti kurkusta. Mieli oli hiljaa ja apinamieli oli poissa. Nämä kurkun tuottamat ajatukset olivat ainoaa sisäistä puhetta, jota saatoin tuottaa ja kuulla mielessäni. 

Oma mieleni toimi tällä tavalla noin vuosikymmenen ajan, ja luulin tämän olevan se ”todistajatila”, josta kaikki puhuvat. Mutta se ei ole ollenkaan sama asia. 

Joogafilosofiassa ja Advaita Vedantassa, intialaisessa ei-duaalisuuden traditiossa, Sakshina tunnetussa todistajatilassa apinamieli on yhä toiminnassa.

Ajatuksia ja tunteita on edelleen olemassa, mutta niihin on otettu mentaalisesti etäisyyttä ja niitä vain tarkkaillaan. Siksi he vielä puhuvat tunteistakin. 

Siksi voidaan usein kuulla sitä tuttua tarkkailijan roolista kertovaa litaniaa: “En ole ajatukseni, en ole tunteeni, en ole kehoni”. Tämä hokema aiheutti myös ihmetystä itselleni. Minullahan ei ollut enää mitään apinamieltä, mitä tarkkailla. 

Kuitenkin jo heti mielen hiljenemisen jälkeen sisäinen opetus teki selväksi: “tämä ei ole vielä valmis”. Ymmärsin myös vähitellen, että samaistuminen fyysiseen kehoon oli vielä läsnä.

Näistä aiemmin mainituista idän ei-duaalisista traditioista löytyi uudelle tietoisuuden perspektiivilleni kuvaus, kun törmäsin käsitteeseen Manonasa, joka tarkoittaa kirjaimellisesti mielen kuolemaa tai sen täydellistä lakkaamista. 

Kyse ei ole mielen tarkkailemisesta, vaan siitä, että egon rakenteita on purettu riittävästi, jolloin mielen mekaaninen toiminta voi muuttua. 

Oma sisäinen opetukseni on aina puhunut tästä: alemmasta luonnosta eli vaistonvaraisesta eläimellisyydestä sekä siitä vapautumisesta.

Myös joogafilosofiassa ja Advaita Vedantassa kuvataan juuri tätä samaa muutosta. Se tarkoittaa siirtymistä egon ohjaamasta mekaanisesta alemmasta luonnosta puhtaan tietoisuuden ja Valo-sielun itsenäiseen, vapaaseen toimintaan – eli meidän korkeampaan luontoomme.

Unmani Avastha – Mielen tuolla puolen

Prosessini ei kuitenkaan pysähtynyt tähän. Kun Kundaliini pääsi nousemaan Saraswati-umpikujasta keskuskanaviin, alkoivat biologiset kehomielen prosessit. 

Kirjoitin näistä kehomielen prosesseista sekä mielen ja kurkun hiljenemisestä artikkelissa KUNDALIINIPOLKU 6: POLUTON POLKU JA SOLUTASON TOTUUS.

Kehomielen prosessin toisen vaiheen aikana myös kurkun toiminta muuttui: fyysiset mikroliikkeet loppuivat ja kurkkukin hiljeni. 

Kuvailisin tätä tilaa niin, että ne neutraalit sisäisen äänen ajatukset vaipuivat täydelliseen hiljaisuuteen. 

Niitä ei enää kuulu korvissa tai mielen sisäisenä äänenä, mutta ne tiedostetaan heti, kun mieltä on tarve käyttää. Tämä tarkoittaa sitä, että koko mieli on muulloin hiljaisuutta – tosin useimmiten sisäisissä korvissani kuuluu jatkuvasti rakentuvan fyysisen valokehon ääni. 

Näissä samoissa aiemmin mainituissa joogafilosofian ja ei-duaalisuuden perinteissä kuvaamaani tilaa kutsutaan nimellä Unmani Avastha – tila mielen yläpuolella. 

Siinä ajattelu lakkaa olemasta oma-aloitteista suorittamista ja muuttuu puhtaaksi, käsitteettömäksi, välittömäksi intuitiiviseksi ymmärrykseksi.

Vak-shuddhi: Puheen palaaminen alkulähteelle 

Tämä kurkun fyysisten mikroliikkeiden loppuminen ja sisäisen äänen vaimeneminen liittyy joogafilosofiassa Vak-shuddhiin eli puheen puhdistumiseen. 

Traditiossa tämän kuvataan tarkoittavan sitä, että puhe ja ajattelu palaavat takaisin alkulähteeseensä – puhtaaksi havainnoksi ilman sanojen tarvetta.

Koska tämä vaihe on ollut minulla päällä vasta vähän aikaa, haen sille vielä tapaa ilmaista sitä. Oma kokemukseni on, ettei ajatusten muodostaminen lakkaa aivan kokonaan. 

Tarvitsenhan sanoja esimerkiksi tämän tekstin kirjoittamiseen. Mutta mieleni lepää nyt kurkun hiljaisuutta myöten ääneti taustalla, ja varsinainen ajatustoiminta aktivoituu vain silloin, kun sitä tarvitaan. 

Kokemani perusteella tämäkin tila tulee vielä muuttumaan ja vakiintumaan tietoisuuden syvenemisen myötä. 

Minulle on aiemmin useita kertoja näytetty, kuinka viestintä voisi toimia ikään kuin pelkkien eleiden tai vain värähtelyjen ja tiedostamisen kautta – intuitiivisesti kokonaan ilman sanoja. 

Voisin kommunikoida näin, sisäisen opetukseni mukaan. Mutta en vielä koe olevani aivan siellä, ja tässä maailmassa tarvitaan siltikin aina sanoja. 

Kokemuksieni ikivanhat nimet

Suomen kielellä henkistä ja tietoisuuteen liittyvää tietoa on saatavilla nihkeästi, ja englanninkielinen akateeminen, teoreettinen tai vanha symbolinen sekä kerronnallinen teksti on rationaaliselle mielelleni vaikeasti hahmotettavaa. 

Tekoäly löysi kuitenkin kokemuskuvausteni perusteella nämä ikivanhat käsitteet, jotka vahvistavat sen, minkä olen itse kokenut todeksi: mielen hiljaisuudessa on tasoja, jotka menevät paljon pidemmälle kuin ajatusten todistaminen. 

Todistaja astraali- ja kausaalitasolla

Todistajana olemisesta puhutaan usein jo henkisen heräämisen tai Kundaliinin nousun alkuvaiheessa. Tällöin liikutaan vielä pitkään astraalitasolla. 

Tässä vaiheessa yksilö oppii havaitsemaan omat tunteet, kuten nousevan suuttumuksen tai pelon. Samalla aletaan tunnistaa omia automaattisia reagointimalleja ja vaistonvaraista eläimellistä käytöstä.

Astraalitasolla nämä havainnot tehdään kuitenkin usein vasta jälkikäteen tai silloin tällöin meditaatiossa. Apinamieli ja sisäinen puhe ovat edelleen hyvin aktiivisesti toiminnassa, selostamassa ja analysoimassa kaikkea kokemaansa.

Kirjoituksessani kuvatussa vakiintuneessa Sakshi-tilassa ollaan huomattavasti syvemmällä ja pidemmällä valaistumisen tiellä, kausaalitasolla. 

Kausaalitason todistajatilassa tarkkailu ei ole enää ajoittaista tai sellaista, mikä pitäisi erikseen muistaa. Tila ei unohdu ja palaa taas mieleen, vaan kyseessä on itsestään läsnäoleva, pysyvä tarkkailutila.

Tässä tilassa tiedostetaan jatkuvasti mielen toiminta, joka vielä tuottaa ajatuksia ja tunteita. Eläimelliset mallit ja reaktiot nähdään “itsen ulkopuolelta”. Ne tunnistetaan pelkäksi mielen mekaaniseksi toiminnaksi. 

Koska fyysisen kehon biologia on tässä vaiheessa vielä entisensä, vanhat ehdollistumat voivat yhä laukaista toimintaa näiden mallien mukaan.

Ne eivät kuitenkaan enää täysin hallitse tietoisuutta, eikä niihin takerruta samalla tavalla kuin astraalitasolla.

Yksilö tiedostaa jatkuvasti personan ja mielen toiminnan sellaisenaan, mikä vähentää mittavasti psyyken kärsimystä ja antaa myös merkityksellisen, jatkuvan mielenrauhan. 

Hiljaisuuden tasot lyhyesti

Tein kokemukseni pohjalta tämän tiivistelmän. Tässä ovat joogafilosofian termein hiljaisuuden tasot. Kerron myös, missä joogafilosofian mukaisessa Sushumnan sisäisessä nadissa liikutaan. 

Lisäsin myös tiedon siitä, mitkä teosofian tietoisuustasot vastaavat näitä nadeja. Tämän avulla hahmotan näin selkeämmin sen, mistä valaistumisen ja evoluution tai Kundaliinipolun vaiheesta puhutaan näiden tapahtuessa.

🖤 Sakshin (Todistaja-tila): Ilmenee mielen valaistumisen vaiheessa tietoisuuden vakiinnuttua kausaalitasolle ja Chitrini-nadiin. Tämä on mielen automaattista tarkkailua, jossa mielen ja itsen välille on muodostunut pysyvä mentaalinen etäisyys. Apinamieli on yhä toiminnassa ja tuottaa automaattisesti ajatuksia sekä tunteita, mutta niitä vain todistetaan samastumatta ilman, että ne täysin hallitsevat tietoisuutta.

🖤 Manonasa (Mielen kuolema): Ilmenee tavallisesti kehomielen valaistumisen vaiheessa, tietoisuuden vakiinnuttua buddhitasolle ja Brahma-nadiin. Tässä egon psykologiset rakenteet hiljenevät pysyvästi. Omalla kohdallani apinamieleni katosi ”ennenaikaisesti” vähittäin jo Saraswati-nadin kautta buddhitason värähtelyissä, kun kohtasin tietoisesti hyväksyen ajatukset ja tunteet. Jäljelle jäi vain mihinkään takertumaton, puhdas ajatus, joka ilmeni kurkun ajatustoiminnan kautta. 

En löytänyt tietoa siitä, miten Manonasa tapahtuu tavallisessa nousussa. Oletukseni mukaan yksilön tietoisuus saavuttaa buddhitason keskuskanavaa pitkin, jolloin kyseessä on autonominen kehomielen prosessi. Yksilö ei tällöin tee harjoituksia itse, vaan Kundaliini mm. puhdistaa, purkaa ja rakentaa energeettistä valokehoa sekä valmistelee faskiaa. Prosessin myötä todistajatilan jo rauhoittama apinamieli katoaa vähitellen spontaanisti. Yhteisenä tekijänä ovat buddhitason värähtelyt; Saraswati-nadin umpikuja-tilassa autonomia puuttuu, ja minun oli tehtävä purkaminen itse tietoisella harjoittamisella.

🖤 Unmani Avastha (Mielen yläpuolella): Ilmenee kehomielen valaistumisen vaiheessa tietoisuuden vakiinnuttua Universaalin Itsen tasolle ja syvenee Brahma-nadiin. Tässä puhe ja ajattelu palautuvat alkulähteeseensä (Vak-shuddhi). Kurkkuni mikroliikkeet loppuivat ja sisäinen puhe lakkasi kuulumasta äänenä päässäni. Kun tarvitsen ajatuksia ja sanoja, ne nousevat puhtaan hiljaisuuden sisältä.