SIVU 2: KEHO, ENERGIA JA TIETOISUUS
Miten on mahdollista pitää voimakasta energeettistä reaktiota korkeana henkisenä kokemuksena? Tämä johtuu usein energiakeskusten eli chakrojen välisestä vuorovaikutuksesta, jolla on suora yhteys fyysiseen hermostoon. Chakrat toimivat usein pareina: esimerkiksi toinen chakra eli sakraalikeskus on tiiviissä yhteydessä otsachakraan, joka tunnetaan myös kolmantenä silmänä.
Kehon ja energian vuorovaikutus
On tärkeää tiedostaa, että energeettinen kokemus voi johtua myös omasta sisäisestä energiasta tai praanan liikkeistä, eikä vain ulkopuolisesta energiasta. Koska mielemme suuntautuu usein ulospäin etsimään syitä tai selityksiä, voimme herkästi kuvitella ulkopuolisen vaikuttajan silloinkin, kun kyse on puhtaasti sisäisestä toiminnasta.
Kun jokin ulkopuolinen energia stimuloi alempia keskuksia, tämä aktivaatio heijastuu hermoston ja hormonijärjestelmän kautta myös ylempiin keskuksiin ja aivoalueille. Sama voi tapahtua, kun oma sisäinen energiamme nousee tai muuttaa muotoaan. Tämä saa aikaan voimakkaan energeettisen vasteen, joka tuntuu läsnäolona koko kehossa ja pään alueella. Koska kokemus on intensiivisempi kuin tavallisesti, se on helppo tulkita korkean värähtelytason valoksi. Kyse on usein hermoston reaktiosta astraalitasolla tapahtuvaan aktivointiin tai kehon omien energiakanavien puhdistumiseen.
On tärkeää tunnistaa ero kemiallisen mielihyvän ja todellisen henkisen täyttymyksen välillä. Puhdistusprosessin aikana vapautuvaa mielihyvää kutsutaan usein Amritaksi tai Bliss-tilaksi. Joogafilosofian alkuperäisiin määritelmiin nähden näiden termien käyttö tässä vaiheessa on usein ennenaikaista. Tosin kielen painotukset ja käsitteiden merkitykset voivat muuttua ja muovautua kokijoiden kuvausten myötä. Kirjoitin aiheesta artikkelissa AUTUUS, AMRITA ja RAUHA MONIN TAVOIN.

Moni kokee korkeavärähteisiä energioita suhteessa siihen, mitä on aiemmin tuntenut. Korkeammat ulottuvuudet ja portaalit avautuvat omaan tahtiinsa itsetietoisuuden syventyessä. Ilman erottelukykyä astraalitason ilmiöt voivat hyödyntää yksilön hermoston herkkyyttä. Tämä voi luoda illuusion korkeammista värähtelyistä ja pyhyydestä silloinkin, kun meneillään on vielä hermoston ja energian puhdistusvaihe, joka vasta valmistelee tietä korkeammalle Valolle
Astraalitason vaikuttajat: Astraalitasolla on usein kyse energiarakenteista, ajatusmuodoista tai ulkoisista tietoisuuden muodoista, joita voidaan kutsua myös energeettisiksi heijastumiksi. Nämä tekijät reagoivat ihmisen avoimeen hermostoon, jossa henkinen harjoitus tai Kundaliini-prosessi on lisännyt herkkyyttä. Tämä herkyys saattaa väliaikaisesti heikentää kykyä suodattaa ulkopuolisia impulsseja. Tällaisia heijastumia voivat aiheuttaa astraalitasolla toimivat energiat tai elävät ihmiset, jotka toimivat kyseisellä tasolla joko tietoisesti tai tiedostamattaan.
Sisäinen valtijuus
Henkinen evoluutio on matka vaistonvaraisuudesta kohti täysin tietoista, kunnioittavaa ja vapaaehtoista yhteyttä, niin maassa kuin korkeammissa ulottuvuuksissakin. Eläin ei voi valita, se toteuttaa ohjelmoitua luontoaan. ihmiset kehittyvät juuri silloin, kun he tunnistavat oman kehonsa eläimelliset reaktiot, mutta valitsevat toimia eettisesti ja arvokkaasti. Kaunis persona ja henkinen ryhti tarkoittavat kykyä sanoa ”ei” sellaiselle, mikä pitää ihmisyyden sokeasti parittelu-mekaniikkana.
Mitä on hyvä ottaa huomioon?
Romantiikan harha: Astraalinen mielihyvä ja henkinen täyttymys voivat sekoittua. Jos energia tuntuu nautinnolta ja hyvältä, sen oletetaan usein olevan korkeaa. Kyse voi olla vain fysiologisesta vasteesta, joka on vaistonvarainen reaktio, aivan kuten eläimillä.
Auktoriteetin voima: Arkkienkelin tai mestarin nimi tai henkinen arvonimi voi toimia avaimena, jolla yritetään avata yksilön suojaus. Saatetaan ajatella, ettei valo-olento tai mestari voi tehdä mitään pahaa. Korkeampi Valo kunnioittaa aina vapaata tahtoa. Jos kunnioitus puuttuu, nimellä tai tittelillä ei ole merkitystä; toiminta on tällöin alempaa luontoa tai se käyttää sen mekaniikkaa hyväksi.
Oma voima pelon ja ihailun sijaan: Sinulla on lupa sanoa EI aina, kun siltä tuntuu. Tämä purkaa asetelman, jossa yksilön pitäisi olla kiitollinen tai otettu siitä, että jokin ”korkeampi” taho osoittaa seksuaalista kiinnostusta. Valta kuuluu alun perinkin yksilölle itselleen.
Rajojen pyhyys: Yksityinen energiatila on pyhä, eikä se ole kenenkään leikkikenttä. Jos henkimaailman sääntöjä pidetään erilaisina ja energeettistä tunkeutumista kutsutaan ”kauniiksi”, se on selkeä merkki. Se kertoo siitä, ettei kyseisellä toimijalla, eikä kenties kohteella myöskään, vielä ole ymmärrystä ihmisen olemuksen todellisesta arvosta ja koskemattomasta pyhyydestä.

Omat unesi ja vieras energia
Tavallisessa unessa olet itse pääosassa. Vaikka unessa olisi muita hahmoja, ne ovat yleensä oman psyykesi heijastumia, symboleita tai käsittelemättömiä tunteita. Ne eivät yleensä yritä myydä sinulle mitään tarkoitusta, vaan ne heijastavat ainoastaan sisäistä tilaasi. Ulkoisessa energeettisessä vaikuttamisessa ulkopuolinen energia tunnetaan siitä, että se tuntuu vieraalta. Se tuntuu siltä, kuin jokin tai joku olisi tunkeutunut yksityiseen tilaasi. Se ei heijasta sinua, vaan se yrittää vaikuttaa sinuun.
Suostuttelu, johdattelu ja painostaminen ovat ulkoisen energian tunnusmerkkejä. Energia voi esiintyä hahmona, kuten sankarina, mestarina tai valolähettiläänä saadakseen luottamuksesi. Unihahmo saattaa yrittää vakuuttaa sinut siitä, että seksuaalinen yhdentyminen tai tietty toiminta on pyhää, tarpeellista tai kohtalosi. Näin tapahtuessa kyseessä on lähes poikkeuksetta spirituaalinen manipulaatio. Tällaisessa tilanteessa on kyse henkisestä manipulaatiosta, oli kyseessä sitten toisen ihmisen tietoinen pyrkimys tai astraalitason automaattinen, vääristynyt energiarakenne.
Manipuloivat unet voivat tuntua raskailta tai hypnoottisilta. Ikään kuin oma tahtosi yritettäisiin salakavalasti lamauttaa kauniilla kuvilla tai miellyttävillä, näennäisen korkeilla energioilla. Tervehenkinen eettisten periaatteiden tuntemus ja tieto energeettisistä asioista riittävät tunnistamaan vilpillisen toiminnan. Vaikka energia olisi kuorrutettu rakkaudella, se jättää jälkeensä tahmean tai epäpuhtaan maun.
Tällaisessa kohtaamisessa tuntuu aina siltä, että sinulta halutaan jotain. Se voi olla energiaa, mielihyvää aistiesi kautta, valtaa valintoihisi tai pyrkimystä ohjata toimintaasi vieraan agendan mukaan. Joskus kyse on vuorovaikutuksesta, huomionhausta tai halusta luoda draamaa ja kaaosta.
Erottelukyky liittyy myös siihen, miten ymmärrämme oman kutsumuksemme. Monet voivat pohtia sielunsa tehtävää ja kokea huolta siitä, etteivät tiedä sitä. Se, ettei tiedä tarkkaa sielun tehtävää, on usein positiivinen merkki siitä, että oma energia on tältä osin hyvin hallinnassa. Se tarkoittaa, ettei mikään ulkopuolinen voima ole päässyt ohjaamaan tai värittämään polkuasi omilla tavoitteillaan. Sinulla on vapaata tilaa, jossa voit rauhassa itsetietoisuuden ja elämänkokemusten kautta löytää sen, mikä on tämänhetkinen kutsumuksesi.
Uniaika ja astraalinen portti
Unet ovat portti astraalitasolle, jossa ihmisen tietoinen kontrolli on yleensä alhaisimmillaan. Jos jokin taho, astraalinen olento tai elävä ihminen, haluaa kiertää yksilön eettiset rajat, se yritetään tehdä unessa. Uniaikaan ilmentyneenä voidaan luoda valemuistoja menneistä elämistä tai pyhistä liitoista, joilla oikeutetaan tunkeutuva toiminta.
Valo-olento- ja sankari-opettajantarinat ovat täysin mahdollisia energisessä todellisuudessa. Oletettavasti monille on tapahtunut jotain vastaavaa, mistä nämä tarinat kertovat. Tärkein suojasi on tiedostaa, että Valo ei koskaan manipuloi, painosta tai suostuttele. Jos unessa on jokin agenda, se ei tule puhtaasta Lähteestä. Aito Korkeampi Valo vain On. Valo ei kyllästy odottelemaan energiakenttäsi laidalla ja sitten tuppaudu luvatta sinun pyhään tilaasi. Valo voi odottaa ikuisuuksia sitä, että olet valmis vastaamaan sen kutsuun, vasta sitten, kun aika on.


