LOHIKÄÄRMEOPPI 4: UNIVERSUMIN LAPSI YKSIN MAAILMALLA

SIVU 2: EMPAATTI JA NARSISTI SAMALLA JATKUMOLLA

Empaatti ja narsisti ovat kaksi ääripäätä tai vastakkaista kohtaa toisistaan saman evolutionaarisen matkan jatkumolla. Kun tunnistamme mikä on itsekkyyttä opimme mitä on vilpitön antaminen odottamatta mitään takaisin. Jääkylmän ja tulikuuman vällillä on viileää ja lämmintä ja monta muun asteista tilaa kuten myötätunnon ilmentymisessäkin.  

Molempien sekä empaatin että narsistin taustalla vaikuttaa sama sielun oppiläksy piilevästi. Kyse on selviytymisvaistosta pohjimmiltaan. Pelosta olla riittämätön ja tulla hylätyksi, jätetyksi yksin. Kaipauksesta yhteyteen, erillisyyden ja ykseyden dilemmasta. Itsenäisyyden ja riippuvuuden suhteesta. 

Miten pitkällä olemme tässä oppiläksyssämme? Voisiko narsistisesta yksilöstä tulla, pitkän itseymmärryksen matkan, lukuisten elämien ja personien kautta, lopulta erityisherkkä ihminen tai empaatti? Ehkäpä toisin sanoen olemme, erityisherkät, empaattiset ihmiset ja empaatit, olleet aikoinaan ammoisissa edellisissä elämissämme narsisteja?

Useinmiten lienee tulemme tähän maailmaan aina uudestaan tiettyä meille ominaista pääteemaa tai erityisesti tietyn näkökulman kautta oppimaan. Lopulta tällä kyseisellä polulla saavutamme lopullisen valaistumisen. Kenties tämän jatkumon ja saman oppiläksymme takia usein kohtaamme elämässä toisemme. Meillä on siten myös joitain samantapaisia piirteitä, mutta ne voivat ilmetä hyvin eri tavoin ollessamme evoluution eri kohdissa. 

Empaatti ja narsisti ovat herkkiä

Erityisherkkä ja empaatti ja narsisti ovat herkkiä. Syyt herkkyyteen ja sen ilmeneminen poikkeavat selvästi toisistaan. Narsisti on hauras sielultaan. Tämän takia hän ei kestä juuri mitään, ei edes rakentavaa ja hienotunteisesti yksityisyydessä annettua palautetta. 

Erityisherkällä ihmisellä ja empaatilla on Korkeamman Minän kautta hallussa jo paljon ykseyden oppeja. Empaatit ja erityisherkät ihmiset pystyvät samaistumaan toisiin eri tasoilla ja he ovat herkkiä toisen tarpeille. He ymmärtävät yleensä puutteellisuutensa ja he ovat valmiimpia totuudellisesti tarkastelemaan itseään ja avoimempia oppimaan astuessaan sisäisen eheytymisen polulle.   

Narsistien sielun hauraus on sitä, kun heillä ei ole olemassa opittuja oppeja. Korkeamman Minän taso on melkolailla tyhjää täynnä vielä. Siksi kai mikään ei riitä narsistisille ihmisille. He yrittävät täyttää itseään ulkopuoleltaan vaatimalla muilta sitä mitä sisältään ei löydy tai mitä he eivät koe osaavansa itselleen hankkia. Ulkopuolelta saatu ei vain pysy itsessä, ilman omaa elettyä suoraa kokemusta ja oppimista siitä. Jokaisen on itse täydennettävä valokehoaan omin henkisin ponnistuksin. Apua kyllä ilmaantuu tavalla tai toisella, jos yksilöllä on aito intentio. 

Empaatin ja narsistin yhteiset oppiläksyt

Molemmat etsimme pitkään ulkopuoleltamme jotain mikä saisi meidät kokemaan tulevamme ehdoitta rakastetuiksi. Molemmilla on pelko, siitä ettei meitä hyväksytä, rakasteta ja että meitä haavoitetaan ja loukataan. Yksinäisyys voi olla iso aihealue molemmilla. Empaatit ja erityisherkät pyrkivät usein täydellisyyteen toimiessaan sekä yksityisesti että työelämässä tullakseen näin arvostetuiksi. Narsistien tapa reagoida puutteellisuuden ja riittämättömyyden tunteisiin on manipuloida ja hallita muita.

Molemmat toivovat tulla nähdyiksi tavallaan. Empaatti tai narsisti eivät kumpikaan kykene olemaan yhteydessä aitoon itseensä, ei edes personaansa. Kumpainenkaan ei kouluttamattomana ehdoitta hyväksy tai rakasta itseään. Oppimattomana erityisherkkä ihminen tai empaatti saati sitten narsisti ei ole tietoisesti tai ainakaan jatkuvasti korkeamman olemuksensa yhteydessä. Esimerkiksi Korkeampi Minä, Buddha, jumalatar tai muu voi olla yksilön käsittämä korkeampi tietoisuus.  

Molemmilla on lopulta opittavana yhteyden löytäminen ikuiseen universaaliin Itseen. Erityisherkälle ihmiselle ja empaatille, ketkä ovat sitoutuneet sisäiseen muutokseen, on yhteyden löytyminen runsainmitoin lähempänä. Erityisherkkä ja empaatti ovat voineet kehittää edellisissä elämissään autenttista ja kaunista personaa missä ykseyden oppeja on sisäistetty jo enempi tai vähempi. Osa sieluista ovat kehittäneen kauniita persoonia elämissään niin, että nykyisen personan värähtelyt yltävät Korkeampaan Minään lapsuudesta alkaen.   

Narsistilta ei voi tässä elämässä odottaa ihmeitä. Narsistin tulee ensin käydä pitkä tie saadakseen personallisuushäiriönsä käsiteltyä. Ehkä se on tämän elämänkin tavoite. Heidän tulee jatkossa oppia empatiaa ja sitten myötätuntoa. Monia elämiä kestävän ensin tasapainoisen ja aidon ja sitten kauniin personan luominen on narsistin seuraavina etappeina.  

Oppiläksyn ilmeneminen ja vaikutus

Evoluution eri vaiheissa samaa oppiläksyä tahkotessamme ilmennämme sen vaikutuksia eri tavoin. Erityisherkän, empaattisen ihmisen ja empaatin vaikutus on yleensä rakentava toisia kohtaan. Tosin liialla kiltteydellä voimme edesauttaa itsekkyyttä muissa. Oppimattoman empaatin vaikutus kohdistuu ennemminkin tuhoavasti itseensä. Arvostamme muita yli itsemme. Käytämme toisiin liikaa energiaa ja uuvumme ja tuhoamme siten mahdollisuuden omaan aitoon elämäämme.

Silloin kun empaatti uupuu totaalisesti, on täysin tyhjä, hänellä ei ole mitään antaa enää itsestään. Tällaisella hetkellä voimme tiedostaa mitä on narsistin välinpitämättömyys ja haluttomuus auttaa muita. Se on vierasta ja kauhistuttavaa tai shokeraavaa, kuin kauhun kaikuja jostain kaukaa menneestä. Se on havahduttava ja pelästyttävä kokemus, mitä emme tahtoisi enää toiste tuntea itsessämme. 

Narsisti voi kokea itsessään tämänkaltaista kauhistuttavaa tyhjyyttä alitajuisesti säännöllisesti, hänellä ei ole sisäisyydessään, Korkeammassa Minässä, mistä ammentaa juuri muuta. Meillä erityisherkillä ja empaateilla on, kun taas saamme voimamme ja energiamme takaisin ja löydämme sisältämme tutun myötätunnon voiman.  

Narsistin vaikutus on toisia tuhoava ja narsistia itseään syövä. Narsistit voivat vihata maailmaa, joka ei täytä heidän halujaan. Syvällä alitajunnassaan heillä on myös itseinho tai itseviha kyvyttömyydestään.   

Voimme olla myötätuntoisia narsistin pelkäämästä tyhjyydestä ehkäpä “antimyötätunnon” aukosta heissä itsessään. Kuitenkaan meidän ei tarvitse uhrata itseämme tai pelastaa ketään itseltään. Voimme niin valitessamme auttaa heitä, jos jotenkin pystymme, pitäen terveet rajat siinä. Voi olla kuitenkin parasta lopettaa kaikki kommunikointi narsistin kanssa. Meillä on vapaus, lupa ja aivan velvollisuus huolehtia itsestämme, omasta fyysisestä ja henkisestä turvallisuudesta ja hyvinvoinnistamme ja elämästämme. 

Narsistin piirteitä

Myötätunto loistaa poissaoloaan narsistin sielussa. Oman hyödyn tavoittelu on kaikista suurinta aina. Narsistit pettyvät, kun kaikki ei mene heidän mukaansa. He kokevat avuttomuutta. Illuusiolla luotu tekovoima ja itsetunto ei tuo heille haluamaansa tulosta. Narsistit voivat kokea tyhjän tilan tai puutteellisuuden pelkoa, lannistuneisuutta ja masennusta. 

He voivat haluta rangaista ja kontrolloida muita kun heillä on huono olla. Kärsimättömyyttä voi ilmetä. Häpeän tunteminen ja huono itsetunto ovat tavallista narsistien tunneskaalassa. Suuruus kuvitelmat, neron ja sankarin roolin ottamista itselleen voi esiintyä paikatakseen puutteellisuuden tunteitaan. Toisten saavutuksista narsistit voivat ottaa kunnian muitta mutkitta. 

Narsistit voivat lupaillla taivaita manipuloidessaan. Aikomuksenaan heillä ei ole kuitenkaan toteuttaa mitään. Ehkä he saattavat tehdä jonkin vähäisen eleen saadakseen toisen pidettyä toivekkaana ja uskossa paremmasta tulevassa. Narsisteilla ei ole juurikaan katumusta, paitsi ehkä itseensä liittyen. Heillä on mielestään oikeus sanoa suoraan mitenkään filtteröimättä ja miettimättä mikä vaikutus heidän sanomisilla muihin on. Muilla ei ole tätä samaa oikeutta kuitenkaan. 

Narsistit eivät tunne syyllisyyttä, koska heidän Korkeamman Minän säilössä ei ole vielä juuri mitään ykseyden oppia. Korkeampi Minä on “omatuntomme ääni”. Omantunnon äänen toisinaan ilmenevää kuiskintaa taustalla eivät narsistit halua noteerata. Emme voi olla silloin vilpittömästi pahoillamme, kun emme tiedosta tekevämme väärin. 

Ylpeydessään narsistit eivät useinkaan pysty ottamaan apua vastaan, koska se on heikkouden ja huonommuuden merkki mitä he eivät voi julkisesti myöntää. Narsistit joutuvat helposti konflikteihin, koska he eivät omaa todellista empatiaa ymmärtääkseen muita. He voivat ymmärtää paljon asioita väärin ja pitää tulkintojaan absoluuttisina totuuksina, koska heillä on suuri tarve olla aina oikeassa. 

Empaatin piirteitä

Empaatin ja erityisherkän ihmisen ansana voi olla “pelastajasyndrooma”. Voimme auttaa muita unohtaen itsemme. Yhtäaikaisesti meillä on aito halu palvella toisia ja salainen alitajuinen toive tulla itse tuetuiksi ja hyväksytyiksi. Oppimattomina haemme ulkopuoleltamme hyväksyntää ennemmin kuin sisältämme.  

Auttamisesta saatu mielihyvä voi johtaa meitä harhaan, jos seuraamme sitä hanakasti. Haluamme olla hyödyllisiä, merkityksellisiä ja tärkeitä hyvää tekemällä. Kuuluaksemme yhteisöön ja johonkin ryhmään voimme osallistua tehtäviin saadaksemme joukon hyväksynnästä voimaa.  

Voimme myös kokea toisen negatiiviset tunteet ja onnistuen myötävaikuttamalla toisten tunteisiin ei meidänkään tarvitse niitä kokea sitten enää. Kouluttamaton empaatti voi kokea toisia itsessään ja hukata itsensä kokonaan. Se että tunnistaa itsessään muita “minuja” on osa empaatin matkaa siihen yhteyteen ja ykseyteen, jota olemme hakeneet aina, kenties nuoren sielun eläimellisyyden ja narsistisen käytöksemme alkuajoista lähtien. 

Kundaliini juurichakrassamme tai muualla ylempänä ollessaan tuntee vetoa lähteeseensä, samoin mekin sen vaikutuksesta koemme kaipausta johonkin. Tämä voi näyttäytyä monin eri tavoin. Etsimme yhteyttä ja ehdotonta rakkautta ensin meidän ulkopuolisista asioista ja sitten käännymme sisäisyyteemme löytääksemme sen. 

Kun Kundaliini on juurichakrassa se on erillinen, eristetty maailmastaan, jolloin se kaipaa sisällämme salaa paluutaan kotiin. Kun Kundaliini vapautuu alkaa matkamme alkuperämme lähteille. Vuosikausia kestänyt yksinäisyys vain katoaa kokonaan, kun Kundaliini on sydämen tasolla pysyvästi. Voit lukea mm. Kundaliini nousuista artikkelissa 🗝KUNDALIINIPOLKU 2: ERITYISHERKÄN EMPAATIN KOKEMUKSIA KUNDALIINI-PROSESSISTA 

Kundaliini voi nousta useasta eri nadista. Alunperin Kundaliini vapautui edellisissä elämissäni Saraswati nadista, joka on keskellä kuvaa.

Itsemyötätuntoa ja rajoja

Erityisherkkien ihmisten ja empaattien ei ole tervettä antaa nuutumiseen asti tai ollenkaan aikaamme ja voimavarojamme aikuiselle ihmiselle, kuka ei omatahtoisesti yritä muuttua. Empaattisten ihmisten on oleellista oppia itsemyötätuntoa.

Jos meidän on tilanteellisten olosuhteiden takia pakko kommunikoida narsistin tai muun itsekkään yksilön kanssa, niin voimme opetella olla ottamatta heidän asioista vastuuta, jos vaikka sitä työnnettäisiin väkisin meille. Selvien rajojen asettaminen kanssakäymiselle tai tyystin sen lopettaminen on jalo taito etenkin erityisherkälle ihmiselle ja empaatille. Meidän on hyvä oppia tunnistamaan heti kättelyssä sellaiset ihmiset ketkä haluavat hyötyä toisista eivätkä tahdo itse oppia, kuten me haluamme kehittyä ja kasvaa ihmisinä. LOHIKÄÄRMEOPPI 7: EETTISYYS JA ITSETIETOISUUS artikkeli tarjoaa näkökulmia rajoista ja niiden pitämisestä myös tietoisuustasolla.

Empaatin ohjenuora 

En voinut ymmärtää tätä pitkiin aikoihin, koska erityisherkän empaatin mielenmaisemani ja näkökulmani oli tyystin erilainen mitä hyvin itsekkään ihmisen saati narsistin. Narsistinen ihminen yleensä vastustaa oppimista, eikä tule todennäköisesti koskaan eli tässä elämässään muuttumaan syvällisesti.  

Muutos ei ole pysyvää, jos se ei ole ihmisestä oma lähtöistä. Ulkopuolelta olosuhteiden pakotettuna voi narsistitkin muuttaa käytöstään hetkellisesti tai pinnallisesti, mutta he palaavat helposti tyytyväisenä takaisin vanhoihin tapoihinsa, jos heiltä ei löydy motivaatiota itsekasvatukseen. Emme voi pelastaa ketään itseltään, se on jokaisen itse tehtävä.

Tehtävämme on pelastaa itsemme. Kokemukseni mukaan Itsemyötätunto! Vastavuoroisuus! Rajat! ovat meille tärkeitä sanoja muistaa joka hetkisesti elämässämme. Meidän on käännettävä suuri osa myötätuntoamme itseemme. Meillä on varaa tähän, koska olemme aivan liikaa kohdistaneet energiaamme toisiin. Kaikkialla henkisyydessä on usein toitotettu sitä miten tulisi opetella myötätuntoa ja huomioida muita. Aivan toinen ohjeistus on vielä kouluttamattomille erityisherkille ihmisille ja empaateille. 

Empatiasta myötätuntoon ja itsemyötätuntoon

Jos sielun tehtävämme on edistää ihmiskunnan evoluutiota, on tuloksellisempaa käyttää aikamme ja energiamme sellaisten kanssa, jotka tekevät kehittymisensä eteen töitä. Näin voimme oppia ja kasvaa yhdessä. Emme uupua taakkojen ja vastuiden alla, jotka eivät ole tarkoitettu meille kannettavaksi toisten puolesta tai heidän kanssaan. 

Empatian tunteminen on hyvin tärkeä etappi ihmisyyden kasvussamme. Empatia eli samaistuminen toisten tunteisiin ja ajatuksiin ja kokemuksellisuuteen on oleellista ihmisyydessä ja myötätunnon kehittymisessä. Kun olemme oppineet tämän tulee meidän siirtyä eteenpäin myötätuntoon ja itsemyötätuntoon. 

Meidän ei tarvitse enää kokea itsessämme toisten emootioita, tai muita kehomielen tuotoksia kärsien niistä toisten kanssa. Myötätunnossa ja varsinkaan itsemyötätunnossa meihin ei enää vaikuta toisten kehomielen tuotokset samoin. Voit lukea esimerkiksi kanssa kärsimisen tarpeettomuudesta artikkelissa EHDOTON RAKKAUS, MYÖTÄTUNTO JA YKSEYS: YMMÄRRYS HENKISEN HYVINVOINNIN PERUSTANA 

Universumin kovaa rakkautta

Erityisherkkä empaatti joutuu usein narsistien ja itsekkäiden ihmisten kanssa tekemisiin. Tarkoituksemme maailmassa ei ole pelastaa tai korjata heitä. Karma vie meidät olosuhteisiin missä voimme oppia tehokkaimmin. Itsetietoisuus alkaa herätä pakosti, kun joudumme sellaiseen puristukseen mihin erityisherkkä ja empaatti joutuu narsismin edessä. 

Meidän on katsottava sisäämme, silloin kun emme ulkopuolelta saa muuta kuin kärsimystä ja tietämättömyyttä. On opittava erottamaan totuus illuusiosta. Meidän on lopulta ymmärrettävä arvomme ja luotettava itseemme ja sisäiseen Opetukseemme. Löydettävä ehdoton hyväksyntä ja rakkaus sisältämme.  

Lopulta meidän on luovuttava kaikesta, lopettaa riippuvuus reaktiivisen luonnon automaatiosta, samaistuminen personaan ja kehoon sekä kanssaihmisiin ja materiaan. Oppitiemme on rankka ja joillakin monilla tavoin yksinäinen. Itsenäistymiseen, Korkeamman Minän yksilöitymiseen ja sen sulautumiseen lopulta universaaliin Itseen vaaditaan itsellisyyttä. 

Maailmasta ei myöskään vielä löydy tarpeeksi tietoisia ihmisiä, jotta voisimme oppia toisella tavalla kuin vain lähinnä kärsimyksen kautta. Sellaisia ihmisiä, jotka auttaisivat ja osaisivat ottaa itsensä pois tieltä, jotta voisimme olla omassa voimassa ja lopulta yhtä universaalin Itsen kanssa on hyvin harvassa. 

Tai ehkä emme olisi karmallisesti olleet valmiita päästämään irti, jos saisimme elämäämme meitä ehdottomasti tai ainakin tervehenkisesti rakastavia ihmisiä joihin kiintyisimme ja takertuisimme liiaksi? Kundaliinipolulla luovumme ja irtaannumme kaikesta kiintymyksestä. Rakkaista ihmisistä, jotka olisivat kohdelleet meitä kauniilla tavalla, luopuminen olisi lienee paljon vaativampaa. 

Riippuvuus ja takertuminen 

Erityisherkän ihmisen ja empaatin isona oppiläksynä voi olla läheisriippuvuus ja takertumisen ja samaistumisen teema vähemmän tai enemmän yksilöstä riippuen. Jokaisen on kuljettava yksin sisäisyyden polkunsa joka tapauksessa oli ulkopuolista apua saatavilla tai ei.  

Tässä elämässä olen ollut täysin eristetyllä polulla ja yksin, jätettynä vain sisäisyyteni varaan. Meillä on se ihmisyyden puoli johon voisimme saada apua, mutta en minä siihenkään juurikaan saanut. En täysin ymmärrä miksi Valo-sielussani on ollut niin ehdoton ohje minun totaalisesti itsekseen kulkemisesta. Ehkäpä yksi syy on ihan vain varmuuden varmistamiseksi kiintymättömyyteen.  

Mielestäni minulla ei ole ollut läheisriippuvuutta niinkään, vain sitä tavallista samaistumista mitä personassa on. Olihan Korkeampi Minä jo läsnä lapsuudessa takertumattomine todistajan tietoisuuksineen kuten Kundaliinipolku 3 artikkelissa kerroin. 

Totaalisesti yksin

Minulle ei tuottanut vaikeuksia olla tarrautumatta esoteerisiin ilmiöihin tietoisuudessa tai johonkin ominaisuuteen kuten rakkauteen, autuuteen tai muihin ihmeellisiin kokemuksiin. Mielen ja sydämen prosessien alkaessa sanottiin miten tulee antaa tulla ja mennä kaiken ilmenevän. Noudatin helposti tuota ohjetta, mikä tarkoittaa sen olleen jo opittua edellisissä elämissäni. 

Korkeamman Minän tietoisuudessa näytettiin tietty hienoinen väreily. Se oli muutamien pykälien ympärillä mitä minun tuli oppia ja olenkin oppinut elämässäni. Oppikohtien sisältöä yksityiskohtaisesti tarkalleen ei niinkään näytetty. Se mitä oli pykälien ympärillä vei kaiken huomioni. Se oli hienovireistä vaan todellakin hyvin selkeää, voimakasta ja eristävää ja se huusi “totaalisesti yksin”. 

Tämä “totaalisesti yksin” ympäröikin aivan jokaisen elämäni aspektin. Turha siinä on pyristellä personan elämässään muutoin tekemään, kun värähtelyt ovat mitä ovat Korkeammalla Minällä. 

Korkeampi Minä pääasiallisesti määrittää sellaisen personan elämänkulkua, kuka on vapaaehtoisesti valinnut henkisen tien itselleen tässäkin elämässä. Ei ihme etten mistään lapsuus, nuoruus ja varhaisen aikuisuuden aikaisista yrityksistäni huolimatta ole voinut kuin olla universumin lapsi yksin maailmalla. RUNO: UNIVERSUMIN LAPSI, VALMISTUJAISET

SIVU 2: TARVITTAVIA SANOJA SINULLE! 

Hengitä muutama kerta syvään, keskitä huomio sydämeen. Silmäile sanoja täynnä olevaa kuvaa varsinaisesti niitä lukematta kunnes katse kiinnittyy sanaan. Tai valitse silmät kiinni sormella tai tietokoneen kynällä osoittaen jotain kohtaa. Mihin sanaan tai useampaan sanaan etsiytyy ja jää huomiosi? Mitkä sanat ja niiden aiheet ovat sinulle sisäisyytesi ohjaamana juuri nyt tärkeää huomata, pohtia tai toteuttaa elämässäsi mihin liittyen ja miksi?

SIVU 2: AIHEESTA LISÄÄ 

KAIKKI LOHIKÄÄRMEOPPI ARTIKKELIT.

-Annikki Arponen: Henkiselle muuttumiselle omistautuminen www.youtube.com

-Narsismin eri kasvot: Neljä narsismin tyyppiä: www.heltti.fi

-Maetreyii Ma Nolan, Matka Äärettömän sydämeen, Kertomus henkisestä transformaatiosta. Kirja kertoo länsimaisen naisen henkisestä heräämisestä ja siitä miten haastavaa on kiintymys joka kohdistuu hänen rakastamaansa eläneeseen Guruun. 

SIVU 2: LÄHTEET

-Enlightenment Through the Path of Kundalini, A Guide to a Positive Spiritual Awakening and Overcoming Kundalini Syndrome, Tara Springett 2014.

-www.narsisminuhrientuki.fi

-www.namitapurohit.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *