SIVU 2: KUIN ERI UNIVERSUMISTA SYNTYNYT

Olemme yksilöinä eri vaiheissa tietoisuuden evoluutiossa. Tällöin meidän voi olla haastava tai mahdotonta ymmärtää toistemme maailmankatsomusta. Elämme samassa maailmassa, jossa on ainakin teoriassa sama totuus fyysisyydessä. Näemme periaattessa fyysisen todellisuuden samoin kuin toisetkin. Kehomme ovat yli 90 prosenttisesti geeneiltämme samanlaisia. Silti suhteellinen totuutemme vaihtelee, kerromme samasta tilanteesta usein aivan erilaisia näkemyksiä.

Erityisherkän ihmisen ja empaatin tie antaa aivan omanlaisen näkökulmansa itseoivalluksen matkalle. Voimme olla aivan eri sielun maisemista. Koemme elämää eri tietoisuuden tasoilta. Näkymättömät valokehomme voivat olla toisistaan paljonkin poikkeavissa evolutionaarisen kehityksen vaiheissa. Ollessamme selkeästi eri kohdilla evoluutiota kuin koko muu perheemme, on elämämme lapsesta lähtien todennäköisesti hyvin haastavaa.

“Koska toisella on paha olo”

Minulta meni hyvin pitkään ymmärtää miksi elämäni on ollut aina haastavaa. Kontrasti oman mielenmaisemani ja muiden välillä oli jo lapsena suuri. Olin tämän tästä hämmentynyt ihmisten käytöksestä ja heidän motiiveista. Ennen kuin ymmärsin tietoisuuden evoluutiota, mietin miksi vanhempi sisarus oli ilkeä ja pahantahtoinen jatkuvasti. Selittelin jo lapsena itselleni; koska sisarus voi huonosti ja on epävarma. Se olikin totta, tiedostinhan empaattina sisaruksen tunteet.

Miksi minä en yrittänyt tuhota sisarusta? Oli minullakin turvaton olo lapsena. Miksen kaikin tavoin kuin vain olisin keksinyt yrittänyt talloa sisarusta maanrakoon, kuten sisarus teki minulle kymmenen vuoden ajan päivittäin? Neuvo Korkeammalta Minältä oli lapsuudessa “mennä puolitiehen vastaan”. Ja aina yritinkin sitä. Epäonnistuin joka kohtaamisessa kymmenen vuoden ajan. Tahdoin niin kovin ison sisaruksen ystäväkseni, mutta sisarus vain tahtoi nähdä minut vihollisena.

Sisäinen Opetus leikkikentällä

Minulla oli sisäinen Opetus läsnä jo lapsena. En ymmärtänyt sen olevan jotain mitä muilla, kuten nuoremmilla sieluilla, ei välttämättä ole. Noin kymmenvuotiaana mieleeni tuli kokeilla kiusaamista. Halusin ymmärtää miksi sisarus ilkeili. Ihmisinä meille tyypilliseen tapaan myös matkin käytöstä mitä todistin ja koin jatkuvasti. Olin tuolloin kärsinyt sisaruksen syntipukkina jo vuoden päivät säännöllisesti. Olin alkanut voimaan psyykkisesti pahoin ja kärsimään myös fyysisin oirein.

Leikkikentällä oli itseäni nuorempi tyttö kenet sain itkemään. Tytön selvästi vanhempi isosisko tuli paikalle lohduttamaan ja kannustamaan tätä takaisin itseyteensä, jolloin päätin livetä paikalta. Kauempana leikkikentällä ollessani koin yläpuolelta tulevan ja kehoni ympäröivän magneettisen voiman. Tämä “taivaallinen valokeila” jähmetti minut täysin paikoilleni seisomaan hiekalla.

Retorinen kysymys leikkikentällä

Katseeni suunnattiin itkevään tyttöön. Isosisko keskittyi rakastavasti kyynelehtivään tyttöön. Havainto painui minuun syvästi. Vanhempi sisarukseni tai kukaan ihminen, ei lohduttanut tai huolehtinut minusta koskaan kuten tuo sisko. Minulla taas oli vahva taipumus hoivata muita jo pienenä lapsena ja sitä odotettiin minulta. Seisoessani paikallani neutraalissa arvostelemattomissa energioissa minulta kysyttiin ääneti “Saitko jotain itsellesi kiusaamisesta?” Katsoin sisarusparia ja vastasin ääneti “En”. Hiljaisuudessa kuului toinen kysymys; “Kannattaako tällaista tehdä?” Nämä olivat retorisia kysymyksiä tietenkin.

Pysähdyttävä neutraali magneettinen energia ympäriltäni hälveni. Kävellessäni kotia kohti päätin tietoisesti ajatuksissani, etten koskaan tahallani kiusaa ja satuta ketään, en edes pahantekijääni. Kerrasta laitettiin minussa poikki tietämättömän käytösmallin matkiminen. Tapauksen jälkeen en ole tahallani satuttanut ketään. Yritin välttää myös vahingossakaan muiden tunteiden loukkaamista. Sieluni oli jo oppinut tämän aiemmin, koska se meni kerrasta perille. Siitä vain muistutettiin minulle tässä elämässä. Kilttinä ja oikeudentuntoisena tyttönä kuuntelin ja toimin sisäisen ohjeen mukaisesti.

Alkukantaista mielihyvää

Nuorena aikuisena yritin ymmärtää ja miettiä miten selvitä traumaattisesta ja onnettomasta lapsuudesta ollessani vielä masennuksen kourissa. Käyttäytymistä mikä tuottaa mielihyvää jatketaan. Siitä on tässä oltava kyse, ajattelin. Olin nähnyt ja tiedostanut miten jotkin reaktiiviset toiminnat tuottavat joissakin ihmisissä mielihyvää alkukantaisella tavalla. Se oli sellainen tietyllä tavalla väreilevä tunteenomainen energia mitä en osannut nimetä.

Asiaa tarkastellessa jälleen voin kuvailla väreilyn ilmentävän kiehtovuutta tai puoleensa vetoa, valtaa yli toisen, mielihyvää, oikean ja väärän ymmärtämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä toisen kokemuksille. Vähän muttei kuitenkaan kuin kissa, joka leikkii hiirellä, ilman ruoan tarvetta, vain koska se kiehtoo sen vaistomaista lajikohtaista luonteenlaatua.

Ihmisillä alkukantaiseen mielihyvään voi liittyä helposti kateuden, takaisinmaksun, oikeutuksen tai vääristyneen oikeudenmukaisuuden tunteita. Ehkä tähän mielihyvän tavoittelun motivaatioon liittyy myös kokemus huonommuudesta ja omasta kykenemättömyydestä ja haluttomuudesta ja laiskuudesta muuttua. Halveksuntaa toista kohtaan voi ilmetä siksi, että tämä kykenee ystävällisyyteen ja hyvyyteen, johon itse ei pysty. Jos joku haluaa käyttäytyä itsekkäästi oman mielensä mukaan ilman seurauksia ja pitää sitä oikeutenaan, toisen hyveellisyys voi ärsyttää valtavasti. Tällöin toista voidaan yrittää vetää alas omalle tasolle tai alentaa häntä muin tavoin.

Kissalla ei ole ajattelun kykyä, se on täysin vaistojensa varassa. Se ei voi käytökselleen mitään. Ihmisillä on vapautta alemman luonnon ohjauksesta. Ihmisillä on kyky ajatella ja ymmärtää moraalisia käsitteitä ja korjata käytöstään. Toisenlaisen asenteellisuuden ja käytöksen itseopiskelu tai toisten tukemanakin sen muuttaminen voi olla todella vaikeaa hyvin nuorelle sielulle. Nuorella sielulla ei ole valmiina Korkeammassa Minässä edellisissä elämissä opittuja oppeja samoin kuin vanhemmilla sieluilla on niitä.

Kosto ei ole suloista, eikä tarpeellista

Ehkä vaistomainen tunne ja toiminta on niin alitajuista, ettei aina sen kokija sitä edes tajua. Tai yksilö ei halua myöntää saavansa alkukantaista tyydytystä. “Kosto on suloista” sanonta on aiheuttanut hämmennystä aina. En ole ymmärtänyt sitä edes lapsena. Saatoin lapsena motata takaisin, jos joku uhkasi tai kävi käsiksi. Pieninä lapsina oltiin tukkanuottasilla. Poikalapset olivat usein väkivaltaisia. En koskaan tuntenut “siitäs sait” mielihyvää. Se oli vain rajojen asettamista, fyysisen itsensä puolustamista tarvittaessa.

En ole myöskään ollut kateellinen tai mustasukkainen ja käyttäytynyt näiden tunteiden vallassa. Nämä opit olin oppinut edellisissä elämissä. Korkeampi Minä opasti myöskin lähettämillään ajatuksiksi muodostuneina värähtelyillä olemaan juoruamatta ja kunniottamaan toisten yksityisyyttä pitämällä salaisuudet ala-asteella ollessani.

Tieto on valtaa, mutta miten sitä käytetään?

Sisarus (sibling) oli äärettömän mustasukkainen sekä tarkkanäköinen ja kirjaviisas. Ihailin sisarusta, ehkäpä siksi ettei itselläni ollut niin sanottua “opiskelu-päätä”. Ihailu varmaan aiheutui siitä, että Kundaliini nousi Saraswati-nadin kautta. Saraswati on muun muassa oppimisen ja tiedon jumalatar. Muistan ajatelleeni voivani hyvin jakaa vanhempien huomion. En nähnyt syytä eripuraan. Sisaruksen mielestä kaikki vanhempien huomio ja ylistys olisi pitänyt kohdistua ainoastaan sisarukseen, “huippu-oppilaaseen”. Tämä tarkkanäköisyys valjastettiin heikkouksien havaitsemista ja tämän tiedon käyttämistä nälvimiseen ja nolaamiseen

Kaikki sisaruksen oppima valjastettiin siihen, että minusta tulisi muiden silmissä kaikin tavoin tyhmä ja turha. Jos suora ja julkinen loukkaaminen ei onnistunut ilman julkisivun tahraantumista, muuttuivat hyökkäykset passiivis-aggressiivisiksi piiloviesteiksi rivien välissä, eleissä ja ilmeissä.

Sisäinen Opetus ehdotti ja opetti minulle murrosiässä oppimista toisilta, jotka osaavat jotain paremmin mitä itse. Ja toisille opettamista siinä minkä itse osaan hyvin. Jos minulla oli vaikutusvaltaa, minua ohjattiin käyttämään sitä toisten hyväksi, ei heitä vastaan tai oman egon pönkittämiseen. Jouduin todistamaan jatkuvasti kasvuympäristössäni muiden kustannuksella pätemistä, jota vanhemmat harjoittivat arvostelemalla muita rankasti. Tämä sairaalloinen ilmapiiri langetti tummat varjot energiakenttääni.

Hyvää tarkoittavat opetukset kääntyvät itseään vastaann

Myöhemmin teini-iässä sisäinen Opetus antoi idean lopettaa puhuminen ja vain kävellä paikalta pois. Oli parempi jättää tilanne sikseen aina, kun sivistynyt keskustelu muuttui hyökkääväksi väittelyksi. Kanssakäymisen motiivi oli poikkeuksetta toisen panettelu ja egoistinen pönkitys. Parempi oli vain poistua vaikutusalueelta fyysisesti heti, kun tilanne sitä vaati.

En saanut välitettyä sisarukselleni mitään niistä totuudellisista ja rakentavammista ajatuksista mitä sain tuolloin Korkeammalta Minältä vielä tiedostamattani sitä. Myös on valitettavaa, että todennäköisesti sisarukseni oppi minulta sen miten hyödyntää empatiaa ja myötätuntoa. Sisarus oppi miten hyväksikäyttää myötätuntoa ulkokultaisesti älyllisesti ilman vilpitöntä kokemusta ja todellista ymmärrystä siitä mitä se on.

Tämä on väärin, vaikka muut mitä sanoisivat

Epäoikeudenmukaisuutta olen tuntenut jo pienenä lapsena. Olen vain tiennyt melko useinkin “tämä on väärin” ja tuntenut siitä sitten surua ja masennusta lapsella kun ei ollut juuri mitään vaikuttamisen mahdollisuutta. Olen tunnistanut myöhemmin tiedostaneeni valaistuneita arkkityyppisiä ominaisuuksia, jotka tulevat syvemmältä kuin tunteet. Se on ollut ”myötätuntoista paloa”, kun jotakuta kohdellaan väärin tai kun itseä kohdellaan huonosti. Se on lienee ollut buddhalainen Dakini tai jumalatar Kali Troma Nagma, joka kiivaudellaan niin sanotusti “suojelee” myötätunnossa.

Tietoisuudessani on jo lapsesta asti ollut taustalla läsnä Korkeampi Minä ja sen objektiivinen todistaja-tietoisuus. Saatoin kokea asiat neutraaleissa energioissa sellaisina kuin ne ovat, tiedostamatta sen olleen mitään epätavallista. Saatoin tietää toisten tunteita ja ajatuksia sekä tunnistaa omassa energiakentässäni hetkellisesti samaistuneita tunteita ilman, että olisin itse niihin samaistunut. Kyse ei ole dissosiaatiosta, vaan tietoisuudesta, joka vain tietää ja peilaa arvostelematta tai preferoimatta. Se pysyy puhtaana; kuin peili, se vain heijastaa tapahtuvaa ilman arvostelua.

Ympärillä ja ulkopuolella sekä sisäisyydessä

Aiemmin mainitut tietoisuuden ominaisuudet olivat lähellä energiakentässäni sielun muistoissa, mutta ulkopuolellani. Toisinaan minulle näytettiin niiden kautta asioita muista ja itsestäni. Kuin olisin ottanut askeleen oikealle ulkopuolelleni tietoisuudessa todistamaan tilannetta. Näin myös toisten läpi intuitiivisesti tai tiesin vain sisäisyydessäni heistä asioita. En ajatellut mitään tai ihmetellyt näistä tietämisistä ja Korkeamman Minän kautta näkemisistä. Muina elämän hetkinä olin samaistuneena ajatuksiin ja tunteisiin ja kärsin siitä.

Vasta vuosikymmenien sisäisen työn jälkeen nämä ominaisuudet ovat tietoisesti minussa ruumiillistuneina. Kundaliinin noustessa ylempiin chakroihin Korkeampi Minä katsoi silmieni läpi ja kaikui henkisessä sydämessä sisällä, eikä vain ulkopuolellani tai ympärilläni. Myöhemmin Korkeampi Minä sulautui universaaliin Itseen. Samaistuminen ajatuksiin ja tunteisiin on ollut poissa monia vuosia. Kehollisuuteenkin ja alitajuntaan samaistuminen on häviämässä karmojen poiston ja kehomielen prosessin mukana.

On ollut himpun sumuinen olo tästä, oivallettuani asian. Olen monta kymmentä vuotta kärsinyt eläimellisen kehoni mukana tulleista piirteistä, samaistumisista, alitajuisista ohjelmoinneista ja etenkin muiden eläimellisestä käytöksestä minua kohtaan. Olen tehnyt uutterasti sisäisesti töitä ja vain päästäkseni siihen samaan mikä oli jo lapsena minussa aivan saatavilla, ja jäänyt käytännössä paitsi monista asioista tällä jatkuvan luopumisen tiellä. Mikä ero olisi ollut, josko joku tietoinen ihminen olisi minulle vain selittänyt asian laidan.

SIVU 2: KOLME TARINAA JA INITIAATIOTA LAPSUUDESTA

Vaikka olisimme olleet jo edellisissä elämissä Kundaliini-prosessissa on meidän käytävä läpi miltei samoin kuin muidenkin eri iän vaiheet kehon ja psyyken kehityksessä. Voimme käydä läpi yhtäaikaisesti Ihmisen kehitysvaiheita jo lapsuudesta alkaen kuten Kundaliini-prosessin kertaamista ja lisää oppimisia. Lapsella ei voi olla mitenkään fyysisesti eikä psyykkisesti kypsyyttä aikuisen vastuun alaisiin asioihin. Siltikin minun tuli jo pienenä lapsena olla vastuussa itsestäni, tunteistani ja kaikesta mitä sielunmaisemassani koin.

Yksin selviäminen ja yksinäisyys oli lapsuudesta lähtien voimalla läsnä, koska minulla ei ollut yhtään ihmistä joka olisi ollut puolellani. Minun tuli ymmärtää muita. Piti yrittää auttaa sisarusta, joka vain heitti lokaa päälleni. Tuli miellyttää, hyväksyä ja rakastaa vanhempiani tavoin kuin he halusivat. Olla vähintään häiritsemättä mitenkään heidän elämäänsä.

Vaikka tietoisuuden evoluution kehityksessä lapsi olisikin huomattavasti pidemmällä ja siten sielullisesti vanhempi vanhempiaan, on taakka aivan liikaa langetettavaksi kaikkineen yksin lapsen pienille harteille. Kokonaisuudessaan lapsuudesta koko loppuelämään vaikuttavasti muodostuukin suurin initiaatio, kun karmalliset olosuhteet laittavat erityisherkän ihmisen ja empaatin nuorten sielujen keskuuteen kasvamaan.

Varjo initiaatio ja pelon kohtaaminen

Viisivuotiaana tunsin suuren pelon. Vanhempi katsoi sängyn alle “ei ole mörköä”. Vanhemman ympärillä oli tyytyväisyyden tunnepilvi. Aistin massiivisen pelkoenergian allani. Huusin apua. Vanhempi toisti saman ja lähti taas mielissään ikään kuin asia olisi hoidettu hyvin. Voimakas pelko oli läsnä edelleenkin. Vanhempi ei ymmärrä, tajusin. Yksin pitää pärjätä siis. Tunsin kauhusta kankean kehoni. Silti sain itseni sängyn laidalle. Pudottauduin varoen sängyn nurkasta lattialle. Oven ylä-ikkunasta kajasti valoa olotilasta huoneeseeni. Katsoin sängyn alle polvillani istuen kyyryssä ja hengittämättä.

Mitään ei ollut fyysisessä olemassaolossa. Tunsin silti tiiviin energian. Katsoin tyhjään pimeyteen. Pimeydestä silmät katsoivat minuun takaisin. Tajusin, ettei siellä ollut silmiä, ja tiesin että näin ne silti. En tiennyt mitä tehdä. Aikani tuijotin pimeyttä tuntien pelon. Yhtä kankeana kipusin hitaasti takaisin sänkyyn ilman ratkaisua. Voimakas pelko oli edelleen sängyn alla piilossa ja minulle näkyvillä silti. Makasin silmät auki pystymättä nukkumaan.

Yläpuoleltani kuuluva äänetön ääni sanoi asettavansa suojan kehoni ympärille turvaksi. Näin läpikuultavan suojan, jossa oli olemassa olemattomat valkoiset ääriviivat. Vedin lisäksi peiton pääni yli ja nukahdin lopulta. Koko ikäni olen kohdannut pelot ja haasteet yksin, ja suurin osa elämästäni on kulunut epämukavuusalueella. On kuin elämäni olisi ollut jatkuvaa sielun pimeää yötä. Lapsuuden varjohirviö kuvasti energisesti kaikkea sitä alitajuista, jo olemassa olevaa ja tulevaa haastetta, varjoissa kulkemista ja karmisten opetusten kohtaamista yksin sisäisyydessäni.

Rauhan palautus initiaatio ja opetuksen antaminen

Olin kuusivuotiaana päiväkodissa. Eräällä tytöllä oli ylimaallisen kaunis rintakoru. Se oli timanttinen ja se säihkyi ja kimalteli. Minäkin halusin sellaisen. En tytön korua, vaan itselle oman vastaavan korun. Tyttö kehui ja ihasteli aarrettaan taukoamatta. Se alkoi aiheuttaa muille tytöille mielipahaa ja häiritsevää ilmapiiriä. Neutraaleissa energioissa ollessani kuulin ajatuksen “jonkun pitäisi ottaa koru pois, oppisi olemaan kerskumatta”. Se oli lienee yhden päiväkodin tädin ajatus.

Kun tyttö jätti vihdoin ruokailun takia korun käsistään saatoin hipihiljaa ottaa sen talteen. Telepaattisesti sisäisestä Opetuksestani kerrattiin, ettei koru ole minulle, se otetaan vain hetkeksi pois. Tulihan siitä iso itku tytölle. Tiesin hoitajien puhuneen keskenään muualla. Yksi heistä oli salaa mielissään. Aikuisiakin oli alkanut selvästi kyllästyttää tytön toistolle jäänyt jankuttava kehunta. Päiväkodin tädit ilmoittivat kaikille yhteisesti, että korun vienyt voi palauttaa sen, eikä siitä tule mitään seurauksia hänelle.

Tiesin, että on aikani toimia. Vein korun salaa tytön lokerikkoon. Tyttö oli helpottunut ja onnellinen saadessaan aarteensa takaisin. Loppui se korusta leuhkiminen. Saimme olla rauhassa koru draamasta koko loppupäivän. Kuten oletettavasti valtaosa erityisherkistä (HSP) ihmisistä, minäkään en välitä konflikteista. Olen jo pienestä lapsesta alkaen pyrkinyt edesauttamaan rauhaa osaltani kuten olen vain kyennyt, niin että kaikilla olisi hyvä olla.

Luottamuksen hyppy initiaatio ja pelottomuus

Hyppäsin 12 vuotiaana tornista isoon vesitynnyriin vesipuistossa. Odotin yksin pitkässä jonossa tornin huipulle pääsyä. Toiset lapset eivät jaksaneet jonotella tai tohtineet tornille muutoinkaan tulla. Kukaan ei uskonut minun uskaltavan. Sain huipulla Korkeammalta Minältä ohjeet telepaattisesti missä kohtaa ottaa viimeisen hengityksen ennen veteen joutumista. Minut laitettiin kertaamaan ohjeet mielessäni, että tiedän miten toimia. Vesipuiston työntekijä kysyi haluanko varmasti hypätä? Olin selektiivinen mutisti (selective mutisti), joten saatoin vain nyökätä vakuuttavasti.

Ihmettelen nyt, että lapsen annettiin todella hypätä. Menin ponnahduslaudalle ja kertasin ohjeen vielä mielessäni. Upposin veteen jalat edellä. Veden alla aika pysähtyi. Jossain vaiheessa avasin silmäni. Havaitsin turkoosia väriä ympärilläni ja kiiluvaa vettä kaikkialla. Havaitsin mielenkiinnolla, että olin edelleen syvällä tynnyrissä. Tajutessani olevani miltei pohjalla jalkani alkoivat itsestään potkia, kuin jokin olisi liikuttanut kehoani. Kesti pitkän hidastetun hetken nousta pinnalle. Olin ollut täydellisessä rauhassa veden alla. En jotenkaan tajunnut etten hengitä tai kokenut tarvetta hengittämiseen. Ajatuksia ei ollut. Oli vain havaintoja.

Olen nähnyt aikuisena unia olevani syvällä veden alla tai meren pohjalla täydellisessä rauhassa ilman tarvetta hengittää. Pelottomuuden tiloja olen kokenut paljon jo lapsuudessa. Näillä valmisteltiin minua tuleviin sydämen ja mielen prosesseihin, joista voit lukea esittely sivulta ja Kundaliinipolku 1 artikkelista.

Kundaliini keskittyy päämääräänsä

Elämä ottaa kaiken pois mikä ei luo opetuksia ja siitä mikä voisi viedä fokuksen tietoisuuden harjoittamisesta. Universumi ei välitä kuinka paljon tai jos jo lapsena kärsimme tässä Kundaliini-prosessin loppuvaiheessa, vaan siitä opimmeko riittävästi vastoinkäymisistämme. Toisin sanoen kärsimys on suurin opettaja, jonka on tarkoitus herättää ja viedä valaistumiseen hinnalla millä hyvänsä. Maallinen personan elämän mukavuus tai nautinnollisuus ei juurikaan kiinnosta Kundaliinia, kun sen tarkoitus on päästä vihdoinkin päämääräänsä.

Emme voi välttyä kasvukivuilta, joita karmallisten vaikutusten luomissa olosuhteissa ilmenevät opetukset meille tuovat. Universumi tarjoaa meille karman välityksellä kovaa rakkauttaan, mitä pikkumieliemme on usein vaikea ymmärtää saati hyväksyä ja kehojemme voi olla hankalaa kestää. Edellisten elämien tekemiset määrittävät tämän elämän hyvin pitkälle. Kundaliinin myötä tietoisuuden evoluutio ja involuutio etenevät yksilöllisesti meissä väistämätöntä kulkuaan.🗝KUNDALIINIPOLKU 2: ERITYISHERKÄN EMPAATIN KOKEMUKSIA KUNDALIINI-PROSESSISTA artikkelista voit lukea lisää kokemuksiani haastavasta itsetietoisuuden matkastani.

SIVU 2: LÄHTEET

-Kundalini Tantra, Swami Satyananda Saraswati. Yoga Publications, 2012.

-Artikkeli: Koirien hajuaisti osoittautui luultua paremmaksi – tutkijakin yllättyi, www.yle.fi

-Enlightenment Through the Path of Kundalini, A Guide to a Positive Spiritual Awakening and Overcoming Kundalini Syndrome, Tara Springett 2014.

-Kuvituskuvakollaasit tein kuvapankin kuvista: www.pixabay.fi.