Lemmikit ovat meille merkityksellisiä. Ne voivat olla ainoita todellisia ystäviä lapsena ja kenties aikuisuudessakin.

Ollessani lapsi koiramme oli ainoa olento, joka toi minulle aitoa läheisyyttä ja lohtua. Vain se huomasi pahan oloni. Minun vastuulle oli jäänyt jo pennusta alaen sen hoitaminen suurimmaksi osaksi.

Koirani raapaisi kevyesti oman huoneeni ovea sisään pyytäessään. Se löysi minut yleensä aina huoneestani kun olin suruissani ja asettui kainalooni. Toisinaan se kävi nuolemaan ja kaluamaan hartaan rakastavasti kättäni ja joskus itkemään kanssani. Se vain tiesi milloin tulla luokseni. Vain se osoitti ymmärrystä ja myötätuntoisuutta vilpittömällä eläimellisellä tavallansa minulle.

Sekä lemmikkeihin että ihmisiin muodostuva ja kohdistuva rakkaus on sitä samaa kiintymystä. Eläimet voivat olla yhtä tärkeitä tai toisinaan vaalitumpia meille kuin ihmiset. Tosin henkisen kehityksen myötä samaistuvaa kiintymystä ei enää ole niinkään ja silloin kohtaamme lemmikin eri tavalla.

Lemmikki voi opettaa meille monia asioita elämästä ja itsestämme, myös luopumisesta. Aikuisuudessa minulla on ollut myös kissoja. Kissat esimerkiksi voivat toimia zen-mestareina ollessaan jatkuvasti läsnä tässä hetkessä.

Voimme kokea lemmikkien meille osoittaman kiintymyksen ja luottamuksen ehdottomana rakkautena. Harvemmat meistä saavat ihmiseltä kokea ehdottomasti rakkautta ennen kuin löydämme sen omasta sisäisyydestämme.

🐈‍⬛

LÄHTEET

Avainsana-arkistosta löytyy kaikki runot.

– Artikkelikuvakollaasi: digitaalisesti muokkaamani kuvapankin kuvat: www.pixabay.fi.