SHAMANISMI: TIEDÄTKÖ MIKÄ ON HENKI KLAANISI?

Artikkelissa keskityn alkuperäiskansojen näkemykseen henkisistä yhteyksistämme. Spirit clans kirjassaan Carson kirjoittaa: ”Klaanisi on henkinen sidos vedenpaisumusta edeltävään itseesi, sinun alkuusi, alkuolemuksesi luonteeseen, se on näin ollen vanhin identiteettisi.”

Oman henki klaanisi tiedostaminen voi lisätä tietoutta ja ymmärrystä itsestäsi ja tavoitteistasi elämässä. Se voi herättää sinut uusin tietoisuuden sfääreihin ja oivalluksiin.

HENKI KLAANIEN SYNTY

Carson kuvailee kirjassaan miten muinaiset esi-vanhempamme vaelsivat maan päällä ammoisina aikoina. Eläimiä tarkkailemalla opimme miten ravita ja suojata itsemme selviytyäksemme. Henki klaanit ilmentyivät vahvan selviytymisvaiston ja kehittymistarpeen paineesta. Ne ohjasivat eteenpäin kasvuamme ihmisinä ja klaanien varaan muodostuneen yhteisön jäseninä.

MIKÄ ON HENKI KLAANI?

Monet klaanit saavat viisautensa eläinhengiltä. On myös klaaneja jotka saavat oppinsa maan muilta olennoilta. Kasveilta, puilta, kivikunnalta, mereneläviltä, planeetoilta tai vaikka elementeiltä. Shamanistisen ajattelun, aninismin mukaan, kaikki mitä on sisältää sielun. Näin myös esineet kuten nuoli tai musisointi kapineet tai kehon osatkin voivat olla yhtä hyvin klaaneja.

Ryhmähenki identiteettinämme

Klaanit olivat yhteisömme, henkemme, voimamme ja ryhmäidentiteettimme. Oma klaani toi turvaa ja täytti perustarpeemme mikä loi perustan hyvälle elämälle ja antoi tilaa henkisyydelle. Klaani on ryhmähenki, kun taas voimaeläimet ovat henkilökohtaisia ​​henkioppaita yksilölle. On toki mahdollista, että sama eläin voisi olla voimaeläimesi sekä klaanisi eli henkinen sukulinjasi.

Henki klaanisi tiedostaminen voi lisätä itseymmärrystä. Se on vanhin identiteettisi.

KLAANI ON HENKINEN SUKULINJASI

Klaanit ovat henkisyyden alkumme ja henki-vanhempamme. Henki klaanit ylittävät maat ja kulttuurit, ajan ja tilan. Naisten tehtävänä on ollut huolehtia klaanien opetuksista ja klaani viisauden säilyttämisestä sekä klaanin perinteiden välittämisestä seuraaville sukupolville.

Klaani Äiti valitsi myös klaanien päälliköt sukupuoleen katsomatta. Jokainen syntyy Carsonin mukaan alkuperäiseen henki klaaniin. Klaanilaiset ovat toisilleen hengellisiä sisaruksia. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilön tulee löytää mielitietty toisesta klaanista halutessaan naimisiin tai perustaa perheen.

MITEN KLAANI VOI VAIKUTTAA ELÄMÄÄSI?

Jos ei tunne alkuperäänsä voi se johtaa puutteellisuuden, irrallisuuden ja erillisyyden tunteisiin. Jokaisen sydän tietää rakastavan hengen perintömme, jos vaikkei mielemme sitä osaa sanoittaakaan vielä. Klaaninsa tunnistaminen voi tuoda varmuutta omassa voimassa olemiseen oppiessaan kuuluvansa johonkin alkuperäiseen henkiryhmään.

Sukulinjaan kuuluminen

Tiedostaessaan kuuluvansa jonkun hengen sukulinjaan voi kokea yhteyden sen kautta Kaikkeuteen. Elämääsi muovanneiden alkuvoimien tullessa tietoisuuteesi itseymmärryksesi kasvaa. Voit oppia ymmärtämään itseäsi syvällisesti, myös globaalin alitajunnan kautta. Mitä paremmin tunnet itsesi sielun syvimpiä sopukoita myöten, sen paremmin ymmärrät myös muita. Ymmärrät ympäristöäsi ja sen vuorovaikutteisuutta sekä kaiken yhteyttä.

Henkinen heimo. Sielunperhe.

ESIMERKKEJÄ HENKI KLAANEISTA

Henki klaaneja on olemassa Carsonin mukaan lukematon määrä. Omaa henki klaaniasi ei ole välttämättä mainittu Spirit clans kirjassa. Kirjassa kuvaillaan yleensä alle kahden sivun verran kutakin sen sisältämästä 75:stä henki klaanista. Alla on kuori, kurpitsa, kuu ja metsäkana klaaneista lyhyt kuvaus siitä minkä tyyppisiä ihmisiä näissä klaaneissa voi olla.

Kuori klaani

Merieläinten kuorille (kuten simpukka, osteri ja muut) on yhteistä Tyhjyys. Joskus elävän olennon sisältänyt kuori symboloi elämän väliaikaisuutta. Tyhjyydestä on ilmenevä kaikki ja sinne kaikki palaa myös. Kuori klaanilaiset tekevät yleensä jotain aivan tuiki tavallista työtä. He ovat vaatimattomia ja nöyriä.

Nämä henkisien syvyyksien Mestarit ovat huomaamattomia useimmille. He elävät Sydämen Ykseydessä. Tunnistaaksesi heidät tulee sinun olla hereillä. Todella käsittääksesi heidät on sinunkin tiedostettava Tyhjyys itsessäsi. Voit tiedostaa Itsesi vain, jos olet vapaa samaistumisesta kehomieleesi.

Kurpitsa klaani

Alkuperäiskansojen jäsenet ovat aina kokeneet myös kasvit tuntevina olentoina. Kurpitsa klaanilaiset kuuluvat luonnon henkien maailmaan. Kurpitsa klaanilaiset kommunikoivat kasvimaailman kanssa sydämen kielellä. Heissä asuva rakkaus Äiti-Maahan motivoi luonnon suojeluun.

Kasvu on klaanilaisille elämän keskiössä. He ovat sydämellisiä kaikille. Heillä on vakava puolensa, mutta rentous ja leikkisyys on myös osa heitä. Käytännöllisyys, suoruus ja rehellisyys on heille ominaista. Koska naiset ovat maallisesti henkisiä (ja miehet taivaallisesti), niin tässä klaanissa vain Klaaniäidit ja naiset antavat maallisessa elämässä henkisiä neuvoja.

Kuu klaani

Kuun vaikutus on kiistämätön niin luontoon kuin ihmisiinkin. Kuun voimat voivat tehdä meidät vastaanottavaisiksi uusille asioille. Kuun valossa voimme reflektoida alitajuisia aspektejamme. Femiininen kuu on hoitava sekä noitamainenkin. Yöeläimet myös voimaeläiminä kuten pöllö ja susi liitetään usein kuun voimaan.

Kuu klaanilaisilla tunteet ovat vaihtelevia ja voimakkaita. He ovat oppineet tunteidensa avulla ymmärtämään itseään ja toimimaan sydämestään kaikilla elämän alueilla. Heidän voimallisesti loistava sisäinen valonsa on heidän Johtotähtensä.

Metsäkana klaani

Metsäkana klaanilaiset ovat tiedostaneet Todellisen Itsensä. Heillä on keskittynyt rauha itsessään. He ovat sukeltaneet syvälle sielunsa syövereihin. He ilmentävät ehdotonta rakkautta. Metsäkana klaanilaiset ymmärtävät elämän pysymättömyyden luonteen. He tavoittelevat kunnianhimoisesti tasapainoista olemassaolon tilaa elämäntanssin pyörteissä.

Metsäkana klaanilaiset ovat tiedon ja viisauden löytäjiä. Heillä on voimakas elämänenergia. Heidän elämänsä kulku on jaksoittaista, eikä niinkään säännön mukaista. Metsäkana klaani voi auttaa sinua saavuttamaan vaikeuksien läpi henkisen initiaation mitä kautta todellinen itsesi ja sisäinen valosi tulee tiedostettavaksesi.

OMAN HENKI KLAANIN LÖYTYMINEN

Henki klaaneista on vaikea löytää tietoa netistä tai sitten en ole vielä niin harjaantunut tiedon hankinnassa. Spirit clan kirjassa on kuvailtu meditaatio minkä avulla lukija voisi löytää oman henki klaaninsa. Sisäinen ohjaukseni toimi kuitenkin omintavoin.

Minun henki klaanini

Lintu klaanista (The Bird clan) löysin vähäisesti tietoa netistä. Se vaikutti eniten sopivalta minuun itsetuntemukseni perusteella. Myöhemmin tästä Spirit clans kirjasta minulle näytettiinkin metsäkanan olevan henki klaanini.

Intuitiivisesti ohjaus ja huomio kohdentui sydämeen ja samointein kädet pläräsivätkin kirjaa ja pysähtyivät tietyltä kohdalta. Edellä kuvattu ”dictiomancy” on intuitiivisesti oikean sivun tai tekstin kohdan löytämistä kirjasta.

Vielä tarkastelin ja luin useampia muita kuvauksia. Ne eivät osuneet yhtä lailla mitä tämä intuitiivisella pläräilyllä osoitettu kuvaus. Metsäkana klaani kuvaus kävi minuun hyvin ja selitti ja todensi monia asioita itsessäni ja elämässäni.

Henki klaanisi tunnistaminen voi lisätä itsetuntemusta.
Kuvituskuvassa metsäkana. Suomen metsäkanalinnut ovat metso, teeri, pyy, riekko, kiiruna.

TARKOITUKSENMUKAISTA ERILAISUUTTA

Yhtenä esimerkkinä kuori klaani kuvaus vetää minua puoleensa, koska osittain kuvatut piirteet sopivat hyvin minuun. Kuitenkin kuori klaanilaisissa on lisäksi jotain oleellista mitä haluaisin itseeni enemmän, jotain mikä ei ole luonteenomaista minulle.

Toisilta lainattua energiaa

Voisinkin kuvitella miten kuori klaanilaisen energiat tasapainottaisivat minua. Heillä vaikuttaa olevan maanläheinen suhtautuminen ja tietynlainen rentous mukana olemisessaan. Metsäkana klaanini mukaisesti itsellä on välillä vastustamaton vetovoima henkiseen tiedon hakuun ja viisauden löytämiseen. Siitä voi tulla välistä pakonomaistakin tavoittelua. Tämä voi aiheuttaa mm. ”ylivakavuutta” elämään.

Jos voisin olla läsnä kuori klaanilaisen energioissa ja yhtyä niihin, voisi se luoda tasapainoa tähän asiaan. Ehkäpä kunnianhimo-energiani voisi puolestaan ruokkia kuori klaanilaista, jos tämä olisi vaipunut liiaksikin mukavuuteen ja rentouteen tyytyä olemaan vain.

Klaanien roolit

Vaikuttaa järkevältä, ettei samasta klaanista mennä naimisiin keskenään. Eri klaanin jäsenet voivat tasapainottaa toisiaan paremmin useammilla eri ominaisuuksillaan. He voivat täydentää toisiaan ja antaa toisilleen erilaisia näkökulmia ja myös oppia henkiseen kasvuun.

Saman klaanin jäsenten rooli taas on toisenlainen. Heiltä voi saada ymmärrystä siitä kuka ja millainen on ja mitä henkisiä tavoitteita itsellä on. Yhdessä ja erikseenkin samojen henkisten tavoitteiden äärellä ponnistelu inspiroi ja voimauttaa toinen toistaan. Hyvinkin paljon omanlaisten ihmisten seura, voisi tuoda eri tavoin lohtua ja ymmärrystä. Se voisi kehittää itsemyötätuntoakin nähdessämme toisissa omia puutteitamme ja vahvuuksiamme.

EHKÄ SINUA KIINNOSTAISI MYÖS NÄMÄ ARTIKKELINI:

VOIMAELÄIMIEN KANSSA TYÖSKENTELY: MIKÄ ON TOTEEMIELÄIMESI? ENTÄ VOIMAELÄIMESI?

ARKKITYYPIT SHAMANISMISSA, BUDDHALAISUUDESSA JA PSYKOLOGIASSA

LOHIKÄÄRMEOPPI 3: MITÄ TELEPATIA ON? MIELESTÄ MIELEEN, SIELUSTA SIELUUN JA ELÄIN TELEPATIAA 

MUSTEKALA TOTEEMIELÄIMENÄ: MERTEN EMPAATTI, EMPATIA, INTUITIO, LUOVUUS..

Lähteet

– Spirit Clans native Wisdom for personal Power and guidance, 2018 David Carson.
– Kaikki kuvituskuvat: www.pixabay.com
➡️INFO David Carson on myös ollut tekemässä Medicine Cards oraakkelikortteja, joilla löysin toteemieläimeni. Voit lukea artikkelissa Arkkityypeistä ja 9 toteemieläimestä, jotka meillä on syntymässämme mukana ja sen mikä on toteemi- ja voimaeläimen ero.

2 thoughts on “SHAMANISMI: TIEDÄTKÖ MIKÄ ON HENKI KLAANISI?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *