Sain aikanaan runot herättämään minussa jotain Jumalattarellista tai Korkeampaa tietoa. Muistuttamaan muista olemukseni osista, näkemään totuuksia arvuuttamatta. Runosanat kannustivat ja inspiroivat sisäiseen henkiseen työhön mahdottomilta vaikuttaneiden haasteiden lomassa.

Runot ilmituovat sielun kaipuun syvempään yhteyteen Hengen kanssa. Ne kertoivat Hengen vetovoimasta sieluun ja sen kautta maalliseen osaani. Hengen tahdosta ulottua pieneen maalliseen minuun asti sen jokaista sopukkaa myöten. Yhteydestä, jota myös maallinen osani oli janonut melkein koko ikänsä.

Se jokin minkä koemme maallisen osamme näkökulmasta juurettomuutena, irrallisuutena, mihinkään kuulumattomuutena tai kaipuuna johonkin tietämättä mihin, on samaa vetovoiman tahtoa mikä tulee Lähteestä ja Korkeammasta Tietoisuudestamme. Perspektiivi on vain erilainen maallisesta Lähteeseen ja Lähteestä maalliseen.

Runot ovat tulleet aikanaan läpi Korkeammalta Olemukselta, mikä on ollut kauempana, kuin eri ulottuvuudessa. Kehityksen myötä runoja kirjoittuu eri tavalla. Tai se vaikuttaa siltä pikkumielestä. Ehkä sanoma on edelleen samaa erimuodoissaan, ymmärrys on vain toisenlainen.

Sanat tulevat nykyisellään ennemminkin kokemuksellisen ja intuitiivisen älyllisenkin ymmärtämisen siivittämänä vaikkakin samasta Lähteestä. Maallinen osa on yhdistynyt sielulliseen. Sielun ja Hengen sulautuminen kokonaisvaltaistuu päivä päivältä.

Näinä aikoina me henkistä tietä pitempään tarponeet koemme tätä enemmän ja enemmän. Ei ole vain niin, että jokin itseään Korkeampi toimii kauttamme. Vaan jokainen osa on kokemuksellisesti useinmiten yhtä kokonaisuutta. Maallinen on henkinen ja henkinen on maallinen. Perspektiivit lähenevät toisiaan. Tämä yhteensulautuminen syvenee ja vahvistuu. Jonain päivinä eroa ei olekaan.

Mitä useammin tämä Tietoisuus on läsnä sen vähemmän enää voimme olla pelkästään pikkumielissämme. Emme voi enää olla vain sen perspektiivistä katselemassa maailmaa tai puhua tai toimia sen kautta. Siirrymme vähittäin elämään enenevästi Henkeä maallisessa.

Nämä runot ovat inspiroituneet ja tulleet maalliselle osalle kirjoitettaviksi aivan tavallisissa tilanteissa valvetietoisuuden arkielämän lomassa. Ikäänkuin arjen keskellä Korkeampi Minä olisi sanonut “ Hei, täällä ollaan! Huomaatko!”. Nämä runot ovat vuosilta 2010 ja 2011.

💙


HORROS

Tuttu tuntematon,
Kuvastuu peilistä,
Mitä verhoaa näkymä,
Rohkenenko hartaasti tutkia,
Onko silmäni suljettuina,
Auki ollessaan.

💙


VARJOTEATTERIA

Katuvalot piirtävät,
Tarkan kuvani asfalttiin,
Enkä tiedä enää,
Olenko vain varjo,
Joka valon peittää itseltä.

💙


TÄHTIENKELI

Voinko viattomuutta,
Oppimattomana koskettaa?

Osaanko tavoin oikein,
Puhtauttasi vaalia?

Läsnäoleva elämä sinussa,
Minuun suoraan katsoo,

Annathan anteeksi?
Samaan vielä pysty en,

Rakkautesi äärellä kumarran,
Yritän aina olla arvoisesi.

Aina.

💙


LUPAUS

Hymysi kasvoillani,
Kirkkaus ylleni lankeaa,
Läpivalaisee se minut,
Piirteissäni kivettyneissä,
Lapsi eloon herää,
Tästedes siitä huolin.

💙


Avainsana-arkistosta löytyy kaikki runot.
Kuvituskuvakollaasi: digitaalisesti muokkaamani kuvapankin kuvat: www.pixabay.fi ja oma kuva.