|
Getting your Trinity Audio player ready... |
Lohikäärmeen opissa 3. Sivu 1. Tästä sivulle 2.
Mitä telepatia on ja miten se voi ilmetä? Miten telepatia voi vaikuttaa henkiseen evoluutioomme? Telepatia on tiedon siirtymistä “näkymättömästi”. Informaatiota voi välittyä useammalla tavalla. Telepatia mielestä mieleen, sielusta sieluun ja eläinten kanssa ovat artikkelin aiheina.
Kirjoittaessani artikkelia havahduin siihen miten tavallista telepatia oikeastaan on. Se on vuorovaikutusta maailmankaikkeudessa jossa kaikki elolliset ja elottomatkin ovat mukana tavallaan. Telepatiaa voi tapahtua vaistonvaraisesti alempien chakrojen kautta, ylempien chakrojen välityksellä mielestä mieleen, sielusta sieluun, Korkeammasta Korkeampaan Minään, Ikuisesta Itsestämme tai edellisten jonain yhdistelmänä.
Telepatiaa voi olla yksilöiden ja ihmisryhmien välillä. Se voi ilmetä luonnon olevien ja elottomien kohteiden muistin kautta sekä muiden luonnon olentojen kuten eläinten kanssa. Telepaattista viestintää tapahtuu myös yksilön sisäisyydessä. Esimerkiksi Korkeampi Minämme, erilaiset valaistuneet entiteetit ja Kundaliini tietoisuus voivat kommunikoida telepaattisesti maallisen osamme kanssa.
Mikä Korkeampi Minä on?
Tässä Korkeampi Minä ymmärretään teosofisesti. Korkeammalla Minällä tarkoitetaan kausaalikehoamme. Se on meidän näkymätön osamme ja käyttövälineemme mikä sisältää ykseyteen liittyvät ominaisuudet. Korkeammalla Minällä on oppimamme värähtelyllisessä säilössään. Sen voidaan ajatella mahdollisesti tiedostavan itsensä vasta myöhäisemmässä evoluution kehitysvaiheessaan. Se on jokaisella yksilöllinen vaikkakin persoonaton.
Kausaalikehoomme tallentuvat vain kauniit epäitsekkäät opit. Korkeampi Minä on abstraktinen ja arvostelematon, aika ja paikka eivät ole sille läsnä. Esimerkiksi persoonamme läpi suodattuva “omatuntomme ääni” ja eri tasoilla useammalla eri tavalla ilmenevä intuitiivinen tieto voi olla Korkeammalta Minältä meille saapuvaa viestintää. Korkeampi Minä kohdentuu henkiseen kasvuun ja evoluutioon. Niinkään sitä ei mikään liikuta, ellei se edesauta henkistä evoluutiota.
Korkeampi Minä, sielu ja persoona
Korkeampi Minä tarvitsee maalliselta osaltaan huomion, henkisiä ponnisteluja ja siten se saa luvan voidakseen toimia. Kauniiksi ja riittävän korkeaväreiseksi kehitetty persoona on välttämätön väline Korkeammalle Minälle ja henkiselle evoluutiolle. Teosofiassa Korkeamman Minän ajatellaan siirtyvän elämästä toiseen aina uudessa kehossa ja luotavassa uudessa persoonassa. Sen ykseydelliset opit eri elämistä ovat uuden elämän käytettävissä.
Korkeampi Minä luopuu lopulta yksilöllisyydestään. Se yhtyy ihmisen henkisen evoluution lopulla involuutiossa tai ylösnousemuksessa korkeampaan yhteiseen tietoisuuteemme, Ikuiseen Itseen. Sielulla tarkoitetaan tässä näkymätöntä olemuspuoltamme; mentaali /ajatus ja astraali/ tunne sekä kausaalikehoamme yhdessä. Sielun määritelmä voidaan eritellä toisinaan. Kausaalikehoa, Korkeampaa Minää, kutsutaan “ylemmäksi sieluksi”, kun muita sen osia luonnehditaan “alemmaksi sieluksi”. Usein viittaan blogi kirjoituksissani alempaan sieluun sanalla “pikkumieli”.
TELEPATIAN ILMENEMINEN
Telepatia on suhteellisen laaja käsite. Ymmärrän telepatian olevan olevalta toiselle tiedon siirtoa. Yleensä telepatiasta puhuttaessa sillä tarkoitetaan tietoista tiedon siirtoa ihmiseltä toiselle. Kuitenkin tieto siirtyy myös paljolti luonnonlakien automaatiolla ja ihmisen tiedostamatta sitä.
Onko toisten kokemusten kokeminen tai mielen ymmärtäminen energisesti intuitiivista tietämistä tai näkökykyä vai telepatiaa vai selväaistisuuden jotakin muotoa? Kaikki on kuitenkin sitä samaa universumin väreilevää vuorovaikutusta, vaan ehkäpä eri tasoilla tai eri tavoin kuvailtuna eri kulttuureissa, eri yksilöiden mietteissä ja historian ajassa. Miten sinä ymmärrät telepatian?
Telepatialla on näkemykseni mukaan psyykkisten kykyjen kanssa päällekkäisyyttä. Selväaistit; selvänäkö, selväkuulo, selvätunne, selvätunto, selvähaju ja selvämaku kertovat ja erittelevät millä tavoin tietoa saadaan. Vaihtoehtoisesti eri selväaisteille voidaan sanoa olevan olemassa tunteisiin perustuvaa vaistonvaraista, mentaalista kuvia ja ajatuksia ilmentävää ja fyysistä tuntemuksia ja aistimuksia käyttävää telepatiaa. On myös kokemukseni mukaan telepatiaa missä ei ilmene edellä mainitut ollenkaan. Se on ikäänkuin tiedostavaa tai intuitiivista telepatiaa hyvin hienovireisillä tasoilla.
Miksei telepatia toimi niin hyvin?
Useimmat ihmiset kokevat elämää kolmen alemman chakran kautta. Vaistomainen telepatia on tällöin luonnollisesti se telepatian muoto mitä käytämme tietämättömästi tai tiedostaen. Eläimet niin sanotusti “puhuvat” usein sujuvasti telepatiaa. Ne toimivat luonnon ohjauksessa läsnäolevasti energioita tunnistaen vaistojen ja aistiensa mukaan ajatuksettomassa mielen maailmassaan. Kehollisuus eleineen, aisteineen ja äänteineen on eläimillä lisänä kommunikaatiossa.
Kehityttyämme ajatteleviksi ja tunteviksi olennoiksi eläinmaailmassa vallitseva vuorovaikutus ja puhdas energiatason kommunikointikyky, värähtelyjen kieli, on jäänyt useimmilla meistä piileväksi. Puheemme, mielellä järkeily ja aistien välityksellä saamamme tuntemukset ovat kasvaneet meille oleellisimmiksi tavoiksemme ilmaista itseämme ja kommunikoida eri taiteenmuotojen ollessa lisänä. Itseksemme omatut ajatukset ja tunteet sekoittavat usein emotionaalisen telepaattisen tiedon siirron tulkitsemista.
Vaistomainen telepatia
Tunteisiin perustuvaa tiedon vaihtoa voi luonnehtia emotionaaliseksi tai vaistomaiseksi telepatiaksi. Tätä keskinäistä kommunikointi tapaamme pidettäneen varhaisimpana nykyisen ihmislajin telepatian muotona. Tässä telepatia toimii useimmiten solar plexus chakrojemme välityksellä ihmiseltä toiselle. Vaistomainen telepatia toimii kaikilla ihmisillä vähintään siten, että jokseenkin huomaamme ja ainakin toisinaan tiedostammekin sen.
Itsetuntemus, omien tunteiden ja tuntemusten tunnistaminen ja tunnetaidot herkistävät havaitsemaan vaistomaista telepatiaa. Jatkuvasti pikkumielessä ajatusten pyörityksissä, menneessä tai tulevaisuudessa oleminen ja kehollisiin aisteihin keskittyminen vie huomiotamme. Sisäisyydessämme läsnäolevan tilanteessa ilmenevän tiedon tunnistaminen, ymmärtäminen ja tiedostaminen on haastavaa.
Biologinen ja karminen yhteys
Sukulaisuudessa biologiamme samankaltaisuus ja karmalliset sidoksemme vahvistavat telepaattista yhteyttämme luonnon automaation kautta. Näin on myös, jos vaikkemme psyyken tasolla olisikaan läheisiä tai olisimme eri vaiheissa henkisellä tiellä. Ainakin emotionaalista telepatiaa tapahtuu vaistomaisesti niin ikään vanhempien ja lapsen välillä. Näin saamme itseemme yksilöllisesti vanhemmiltamme alitajuisia ohjelmointeja jo kohdussa ollessamme. Fyysisen kehomme mukana tulee muun muassa suku- ja etnisyyslinjaisia karmoja.
Missä tahansa evoluution vaiheessa ollessamme tahtoessamme kasvaa henkisesti ja irtaantua luonnon automaatioiden ohjauksesta meidän tulee elää läpi maalliset psyykkiset sidokset ja väljentää niihin samaistumista aina jokaisessa uudessa elämässämme. Vedämme automaattisesti puoleemme tietynlaista värähtelyä omiin energisiin taipumuksiin perustuen. Maallinen sidos on hyvin vahvana vaikuttajana elämässämme ennen kuin saamme sitä setvittyä henkisissä heräämisissä ja sitten lopulta purettua sen kokonaan ylemmän Kundaliini prosessin myötä.
Sivulla 2 artikkelissa TANTRA 2 puhun ylemmästä Kundaliini prosessista.
Syntymäperhe ja henkisen evoluution vaihe
Ollessamme selvästi eri evoluution vaiheissa voimme kokea olevamme vieraita syntymä perheessämme. Vuorovaikutuksen taajuutemme ei kohtaa toisiaan kaikin osin. Synnymme tähän maailmaan erilaisista tietoisuuksista henkisen evoluution vaiheen mukaisesti. Yhden tietoisuus voi toimia taustalla ylemmässä sielussa lähtökohtaisesti yksilöllisemmin. Korkeampi Minä voi sisältää lukemattomien elämien opit. Se välittää maalliselle osalleen ykseyden värähtelyjä, joista muotoutuu inspiroivaa, myötätuntoista ja totuudellista itsenäisen ajattelun sanomaa.
Nuoren sielun Korkeammalla Minälllä on vähän hankittuna ykseyden oppeja. Hän voikin operoida pääasiallisesti alemmasta sielusta. Hänen käytös, motiivit ja viestintä ovat ryhmä sidonnaisia, eläimellistä reagointia ja ennemminkin omaan eloonjäämiseen ja nautintoon pohjautuvaa. Viestien ohittaessa toisensa voi se aiheuttaa paljon ristiriitaa ja kärsimystä puolin ja toisin.
Vanhempi sielu kykenee vastaanottamaan ja tiedostamaan enemmän telepaattisia vaikutteita pitemmälle kehittyneen valokehonsa kautta. Varsinkin vanhempien ollessa lastaan tietämättömämpiä muodostuu yhteiset elämänolosuhteet hyvinkin vaativiksi. KUNDALIINI POLULLA 3: LAPSENA KUNDALIINI PROSESSISSA EMPAATIN TIELLÄ artikkelissa kerron edellä mainituista aiheista.
Alitajuiset ohjelmoinnit
Saamme energiakenttäämme ohjelmointeja muun muassa tunne- ja ajatusmalleista meitä elämämme seitsemänä ensimmäisenä vuotena hoitaneilta ja vaikutuspiirissämme olleilta lähimmäisiltä. Alitajuiset ohjelmointimme, jotka toistuvat toistumistaan vahvistuvat perheemme ja yhteisömme kasvuympäristömme vaikutuspiirissä edelleen meille käytösmalleiksi. Halusimme niitä tai emme ne ovat meidän.
Nämä luonnon automaatiolla maallisen osan mukana tulevat karmat ovat nyt vastuullamme. Käsityskyvyn mukaisesti kasvaessamme myös muokkaamme noita ehdollistumia tietoisella mielellä passiiviisesti tai aktiivisesti kokemuksemme ja käyttäytymisemme myötä.
Läheiset suhteet ja telepatia
Läheisissä suhteissa telepaattinen vuorovaikutus vaikuttaa meihin vahvemmin. Fyysinen läheisyys vahvistaa ainakin yhteyttä solar plexuksen kautta. Kuitenkin tiedämme miten toisinaan voimme tuntea vatsanpohjassa jonkin tuntemuksen erossakin ollessamme. Voimme tietää tuon epämääräisen aistimuksen koskevan läheisemme olotilaa tai tilannetta. Useimmiten tämä on vaistomainen tieto toisen kokemasta vaarasta tai järkytyksestä.
Kun auramme yhtyvät tai ollessamme kosketuksissa toisiimme fyysisesti välitämme ja vastaanotamme toisiltamme helposti vaikutteita. Läheisissä sukulaisuus, ystävyys, sielun sisaruksellisissa tai parisuhteissa yhteys voi olla erityisen vahva. Toisilleen henkisesti läheisillä ihmisillä on todennäköisesti hyvin samantapaiset käsitykset ja arvot ja kenties enemmän vastaavanlaisia alitajuisia ohjelmointejakin, joiden mukaisesti toimimme. Tuolloin meillä on tavallisesti sopusointuiset värähtelyt keskenään. Kommunikointi on sujuvampaa, energiakenttä kuten pikkumielikin on avoimempi ottamaan vastaan, kun persoonamme aidosti tykkäävät ja välittävät toisistaan.
Vuorovaikutuksen loppu on kuin kuolema
Totumme läheisten (myös lemmikkien) fyysiseen läsnäoloon kuten energioihin omassa energiakentässä tai sen läheisyydessä. Erossa oleminen, eroaminen tai läheisen tai lemmikin kuolema, voikin tuntua kuin osa itsestämme olisi kuollut toisen mukana. Elämässämme on niin fyysisesti kuin energisesti tyhjä aukko, mikä hämmentää meitä. Huomiomme kiinnittyy paljolti puuttuvaan. Emme saa enää näkyvää tai näkymätöntä tuttua ja turvallista vuorovaikutteisuutta toiselta olennolta.
Ollessamme samaistuneita persoonaan on merkittävien energioiden katoaminen usein erityisen kivuliasta. Totumme taas ajan myötä energiakenttäämme sekä maalliseen elämämme uuteen arkeen ilman aiempia energioita. Kundaliini prosessissa luovutaan järjestelmällisesti persoonaan sekä kaikkineen kehoon samaistumisesta. Kundaliini prosessi valmistaa Korkeammasta Minästä luopumiseen myös.
Jo aiemminkin henkisissä erilaisissa heräämisissä päästetään irti osittain persoonaan samaistumisista. Luopuminen totutusta ja turvallisesta vuorovaikutteisuudesta luo yksinäisyyttä. Kundaliini prosessi ja henkisten heräämisten vaiheet “sielun pimeine öineen” voivat tuntua samalta kuin rakkaan tai itsemme kuolema. Voimme toistuvasti surra persoonamme, sen osien ja elämässä olleiden ihmissuhteiden ja asioiden kuolemaa. Koemme olevamme täysin yksin maailmassa ihmistenkin keskuudessa.
Telepaattinen yhteys elottomaan
Kuoleman kokemus voi ilmetä, jos meille merkittäviä asioita, ideoita tai ihanteita katoaa elämästämme. Jos menetämme työpaikan, terveytemme tai jokin projektimme valmistuu tai jopa lempi tv-sarjamme loppuu tai ihailemamme artisti lopettaa toimintansa tai kuolee. Shamanismissa ajatellaan sielun olevan kaikessa. Esimerkiksi henki klaanejakin on nimetty niin eläinten, elementtien kuin vaikka esineidenkin mukaan. Shamanismin kiinnostaessa voit lukea artikkelini SHAMANISMI: TIEDÄTKÖ MIKÄ ON HENKI KLAANISI?

Olemme useimmiten itse luoneet monille elottomille esineille ja asioille, mielikuvillemme tai ehkäpä ihanteelliselle elämän kululle tavallaan elävän sielun liittäessämme niihin erilaisia merkityksiä ajatuksin, tuntein ja kuvin. Asian tai esineen merkitykset heräävät eloon meissä. Tietoisesti tai tiedostamatta voimme kokea ikäänkuin vuorovaikutusta ja yhteyttä sen kautta itsemme olemuspuoliin tai toisiinkin. Lapsena pehmolelu voi olla meille elävä olento. Merkittäväksi luomamme juttu voi aikuisuudessakin toimia meille lohdullisen tai voimauttavankin vuorovaikutuksen välineenä, ainakin väliaikaisesti.
Esineiden telepatia
Voimme kokea vuorovaikutusta esineiden välityksellä myös muiden kanssa. Edesmenneille rakkaille kuuluneet tavarat voivat antaa meille kaipaamaamme vuorovaikutusta. Sanotaan ettei energia häviä vaan se muuntuu. Esineistä energia jälkien psyykkistä lukemista voidaan kutsua myös psykometriaksi telepaattisen yhteyden sijaan tai sen rinnalla. Vuorovaikutus ja yhteys johonkin toiseen ja lopulta Ikuiseen Itseemme on ihmisluontoamme. Kaipaamme vuorovaikutusta ja otamme sen sieltä mistä voimme sitä saada tarpeillemme sopivalla tavalla elämän olosuhteissamme ja siten miten tietoisia kulloinkin olemme.
Sielullinen ja Korkeamman Minän yhteys
Toisinaan voimme kokea sielun sisaruksellisuutta. Kun sielussamme on runsaasti samanomaista energia värähtelyä, niin maallisessa elämässämmekin voi olla vastaavuuksia. Meillä voi olla samoja sielun oppeja opittuna ja opittavana. Telepatia tuntemattoman kanssa voi olla kuin itsemme tunnistamista. Energiakenttämme samantapaiset tiedot yhdistyvät sujuvasti keskenään. Näin luotuu tunne siitä kuin olisimme aina tunteneet toisemme.
Se on persoonallisen ja sielullisen itsemme tunnistamista toisessa, yhteys itseemme tai toisen kautta näkemiseksi tulemista. Voimme kokea Korkeamman Minän kautta telepaattisen yhteyden. Voimme saada puolin ja toisin kontaktin, varsinkin jos meissä ilmenee useampia samanlaisia valaistuneita tietoisuuden ominaisuuksia. Tai jos meillä on samojen oppilinjojen tai traditioiden kautta opittuja ykseyden oppeja Korkeamman Minän muistissa.
Yhteys voi muodostua, jos vaikka fyysisen maailman asioiden tasolla emme ehkä ymmärtäisi juurikaan pikkumielissämme toisiamme olosuhteiden, sukupolvellisuuden ja kulttuuristen tai muun erilaisuuden takia. Vaikka meillä ei olisi paljon mitään tämän elämän persoonallisen historiamme kautta yhteneväisyyksiä voimme olla läheisiä sillä Korkeampi Minä tosiaan ei välitä persoonan asioista sinänsä.
TELEPAATTISET VAIKUTTEET
Telepatia voi myös olla puolin tai toisin tietämätöntä. Voimme törmätä tahattoman lisäksi myös tarkoitukselliseen ja itsekkääseen telepaattiseen vaikuttamiseen kaukona ilman fyysistä kontaktia. Kyse on samasta kuin tahtoonsa taivuttaminen. Tavallista on pyrkiä vaikuttamaan toiseen tunteiden kautta. Voidaan yrittää pakottaa, syyllistää, suostutella tai manipuloida puheella tai muutoin, mutta se tehdään vain telepaattisesti. Toki energiakentän telepaattiset vaikutukset ovat läsnä myös fyysisissä tilanteissakin.
Mitä vastaanotamme, ilmennämme ja kenties lähetämme? Myös energioiden jäljittäminen sekä erottelukyvyn harjoittaminen kuten itsetuntemus ja rajojemme vaaliminen kaikilla tasoilla on tärkeää. Meidän henkisesti herkkien kannattaakin harjoittaa läsnäoloa omassa voimassa ja Korkeammassa tietoisuudessa. Meille on hyväksi tarkistaa jatkuvasti päivän mittaan auramme.
Vaikutteiden siirtyminen osapuolien tiedostamatta
Voimme telepaattisesti saada toiselta vaikutelmia ymmärtämättä sitä. Jollakin voi esimerkiksi olla hyvinkin vahva keskittyminen ja tahto toiveen toteuttamisesta. Se voi kohdistua tiettyyn ihmiseen tai asiaan. Tämän tietyn ihmisen (tai jonkun sopivan ihmisen) ollessa telepaattisesti vastaanottavainen voi hän saada tuon energian itseensä unessa tai päivätietoisuudessa, vaikkei sitä olisi edes “lähetetty” tarkoituksellisesti.
Jos vaan omassa mielessään yksilö olisi haaveillut tai toivonut jotain tietyyn ihmiseen liittyen tai Universumilta pyytänyt ja tehnyt sitä kenties toistamiseen. Tämä tietty yksilö tai joku muu saattaa kuvitella tuon haaveilun olevan hänen omaa ajatteluaan ja haluamisiaan sen sekoittuessa hänen energiakenttäänsä. Tämä ihminen kenties voi toimia sen energian mukaan, jos häneltä löytyisi yksi merkittävä tai useampiakin alitajuisia ehdollistumia mitkä ovat vetäneet puoleensa ja tukisivat tuota haaveilevaa ajattelua.
Manifestointi ja ehdollistumat
Esimerkiksi meillä voi olla ehdollistuma missä meidän tulee miellyttää muita. Meillä voi olla syyllisyyttä, jos emme auta toista vaikka omalla kustannuksellakin. Tai vahva velvoittava mielikuva siitä miten “kuuluu” tietyssä elämäntilanteessa, vaiheessa tai tilanteesa toimia. Voimme helposti joutua alttiiksi telepaattisille vaikutteille ja tietämättömästi toimimaan näiden meissä ilmenevien automaattisten reagointi tapojen mukaan.
Jossain vaiheessa jo ollessamme mukana toiminnassa saatamme ymmärtää, ettei se ollutkaan meidän todellisten tarpeiden saati sielun tehtävän mukaista ollenkaan. Kenties ehdollistumien mukaan tekemämme on ollut jopa haitallista elämällemme. Elämää hyödyllisesti luovien ohjelmointien mukaan toimiminen ei vaivaa meitä tietenkään.
Suurimmalla osalla meistä on kuitenkin jopa runsainmitoin erilaisia ehdollistumia ja alitajuisia ohjelmointeja mitkä eivät ole meille, eikä silloin lopulta muillekaan hyödyllisiä. Kun lähetämme tietoa Universumille eli manifestoidessamme asioita joihin liittyy toiset ihmiset on hyvä tiedostaa ja varmistaa tekevämme sen oikealla intentiolla. Emmehän varmaankaan tahdo vetää puoleemme ihmisiä, jotka reagoivat meidän toiveisiin heille haitallisten ehdollistumien kautta.
Tilan antaminen
Itselläni on tapana jättää tilaa, vapautta reagoida tai valita sen miten toinen kokee ja vastaa tilanteissa. Erityisen herkille yksilöille voimakastahtoiset ihmiset, jos vaikka olisivatkin niin sanotusti hyväntahtoisia, voivat aiheuttaa ahdistusta viestinnällään siitä miten asioiden tulisi toteutua heidän mukaansa. Esimerkiksi vuosikausia sitten eräs ihminen antoi lahjapaketin. Intoa hihkuvana ja odottavana hän katsoi kun sitä avaan. Hänestä tuli selvä eleellinen ja energinen viesti. Hän haluaa nähdä, kun minä ilahdun lahjasta. Olisin halunnut heittää paketin avaamatta seinään.
Itseasiassa saman tapainen skenaario oli pienenä lapsena jouluina. Vanhemmat halusivat nähdä miten lapset ilahtuvat lahjoista. Paketteja piti avata ja avata, vaikka jo väsytti, eikä enää pieni ihminen olisi jaksanut. Kaikki muukin oli lapsuudessa sitä, että olisi pitänyt jatkuvasti miellyttää ja täyttää vanhempien emotionaalisia tarpeita. Piti ilahtua vaikkei ilostuttanut, ei saanut suuttua, jos suututti tai sai rangaistuksen muodossa jos toisessa.
Tilaa ei ollut millekään omalle aidolle ilmaisulle ulkoisessa maailmassa. Lahjojenkin antaminen loppui sitten kokonaan. Ehkä siksi ettei murrosikäisistä saanut enää irti välttämättä sitä pienen lapsen iloa mitä odotettiin ja haluttiin nähdä ja kokea. Tokihan toivomme antamuksemme olevan toiselle mieluisa. Kuitenkin joillakin ihmisillä on niin suuri emotionaalinen odotus ja kiinnittyminen heidän mielikuvaansa siitä, että se muodostuu jo vaatimukseksi mikä toisen tulisi täyttää.
Tiedostamaton ja itsekäs telepaattinen vaikuttaminen
Edellisissä esimerkeissä lahjan antajat eivät anna yhtään tilaa lahjan saajalle kokea kuten hän aidosti kokisi. Tätä voisi ajatella emotionaalisena telepaattisena tiedottomasti vaikuttamisena. Lahjan antaja ei välttämättä ymmärrä mitä hän tekee. Hän on tietämätön siitä mitä hän aiheuttaa muille. Eikä hän tajua olevansa itsekäs. Hän haluaa vain itselleen mielihyvää kykenemättä ajattelemaan toista. Lahja toiselle on vain väline, jolla hän voi täyttää egollisia emotionaalisia ja muita haluamisiaan.
Me erityisherkän tai empaatin piirteiset ja muutoin henkisesti herkät tunnemme hyvin helposti päällemme langetetut näkymättömät emotionaaliset ja muut odotukset. Ne voivat aiheuttaa isosti painostusta käyttäytyä niiden mukaisesti. Usein sisäisiä ja ulkoisia konflikteja välttääksemme vältämme näitä tilanteita ja tällaisia ihmisiä. Vaikka olisimme oppineet antamaan itsellemme tilaa huolimatta toisen vaikutteista, asettamaan rajat ja olemaan ahdistumatta tietämättömyydestä ja itsekkyydestä, saatamme hyvinkin välttää ihmisiä, jotka eivät jätä mielissään meillekin tilaa olla mitä kulloinkin olemme.
Emme halua pahoittaa tietämättömien itsekkäiden ihmisten mieltä, sillä ettemme pysty ja valitse täyttää heidän meille käsikirjoitettuja odotuksia. Emmekä myöskään itsemyötätunnon nimissä valitse käyttää rajattua aikaamme ja energiaamme paljoa tai ollenkaan ihmisiin, jotka eivät edes yritä opetella huomioimaan aidosti toisia.
Positiivisten energioiden lähettäminen
Sanomisiamme ja käytöstämme kuten myös ajatuksia ja sisäistä puhettamme ja niiden sisältämiä energialatauksia, jotka koskevat niin itseä kuin toisiakin kannattaa seurata ja työstää. Myös niitä, jotka itse kokee positiivisiksi ja iloa tuottaviksi. Puheesta kirjoitin artikkelin TANTRA 2 sivun 1 loppupuolella. Toiset voivatkin kokea meille neutraalit, positiiviset, ilahduttavat ja nautinnolliset asiat negatiivisina.
Kenenkään pikkumieli ei todennäköisesti halua toisen (tai omiakaan) negatiiviseksi kokemia energioita läpi elää. Kuitenkaan ei parane suoriltaan olettaa, että toisten positiivisiakaan asioita haluttaisi aina kokea. Parempi on läheiselle ihmiselle, jos emme mielessämme huolestu, pelkää ja jännitä tai panikoi ja siirrä noita emootioita eteenpäin.
Hyödyllisempää niin meille kuin rakkaillemme on kohottaa värähtelyämme ja kuvitella, nähdä, tuntea ja uskoa hänen pärjäävän mitä parhaiten, jos hän pyytää onnen toivotuksia haasteeseensa. Emme tahtone lähettää vahingossakaan epäonnistumisen energioita varsinkaan energisesti herkälle läheisellemme vaikuttaen epäedullisesti hänen toimintakykyynsä.
Rakkauden energioiden lähettäminen
Rakkauden energioita mitä kokee itsessään voi tahtoa sydämen pakahtuessa jakaa koko maailmalle. Mutta haluaako maailma tai tietty henkilö ottaa niitä vastaan? Rakastumisen tunnetta usein pidetään kovin ihanana. Halutaan rakastua ja kokea sitä siirappista ihanuutta. Kaikkien mielestä egollista rakastumista ei ole ihanaa tuntea toisilta saatuna. Ehkä itsessäänkään sitä omaa rakastumisen huumaa, millä luonto houkuttelee lisääntymiseen ja lajimme eloonjäämisen turvatakseen, emme välittäisi kokea.
Ykseydessä kokemamme puhdas ehdoton kohteeton rakkauden tietoisuuden ominaisuus on aivan erilaista. Ehdoton rakkaus ja ehdollinen rakastuminen tai kiintyminen kohteeseen tai mielikuvaan kohteesta on hyvä osata erottaa. Biologiamme ohjelmoima ja mielikuvissamme luomamme haaveemme suhteesta mistä rakastumisen tunne nousee ja värittyy persoonallisesti yksilön mukaan on aivan toinen asia mitä rakkaus ykseydessä on. Olen kirjoittanut tästä aiheesta artikkelissa EHDOTON RAKKAUS, MYÖTÄTUNTO, ONNELLISUUS, SYDÄMEN YKSEYS.

Apua puhtaan rakkauden lähettämiseen
Meistä voi tuntua hyvinkin tungettelevalta toisen ihastuksen energiat. Varsinkin jos ne ovat vahvasti seksuaalisesti virittyneitä ja kun ne eivät ole pyydettyjä ja toivottuja. Kohteeton rakkaus tulee sydämestä ei alemmista chakroista, eikä se ole seksuaalisesti virittynyttä. Se mitä kutsutaan autuudeksi (bliss) ei myöskään ole egollista eikä seksuaalista. Usein Kundaliinia luonnehditaan “seksuaalienergiaksi”, mitä se ei ole puhtaasti itsessään.
Kundaliini on tietoisuus ja voima, joka käyttää praanaa ja seksuaalienergiaa. Monesti voidaan erehtyä luulemaan praanan liikkeitä ja sen tekemiä kehollisia liikuttamisia Kundaliiniksi. KUNDALIINI POLULLA 2: ERITYISHERKÄN EMPAATIN KOKEMUKSIA KUNDALIINI PROSESSISTA olen kirjoittanut enempi tästä. Ihmiset voivat kokea seksuaalisia energioita praanan liikkuessa, ehkäpä Kundaliininkin kulkiessa alemmissa chakroissa. Kun alemmat chakrat on puhdistettu kokonaan Kundaliini prosessissa niin niissä ilmenevä on enempi ikäänkuin kehoon maadoitettua puhdasta rakkautta.
Ennen Kundaliinin puhdistustyön valmistumista riittävään pisteeseen asti meidän on toki mahdollista keskittyä Anahata chakran sydämeen ja kohteettomaan rakkauteen nostaen väliaikaisesti värähtelyämme. Korkeammin väliaikaisesti värähdellessämme voimme saada voimaeläimiä, henkioppaita, enkeleitä ja muita meidän arjen energioita korkeammin värähteisiä tietoisuuden ominaisuuksia avuksemme välittämään telepaattisesti kohteetonta ehdotonta rakkautta sydämen kautta.
Viettelevät rakkauden energiat ja henkinen opettaja
Esimerkiksi viettelevää tai seksuaalista energiaa voi välittyä henkiseltä opettajalta tai heränneeksi tai valaistuneeksi tai jotenkin näin tituleeratulta henkilöltä. Tämä on selvä merkki siitä, ettei hänen puhdistustyönsä ole lähellekään valmis. Kyseinen henkilö voi käyttää näitä energioita ja asemaansa tarkoituksellisesti itselleen nautintoa ja hyötyä saadakseen. Tällainen käytös kertoo, ettei hänellä ole riittävästi kypsyyttä ja tietoisuutta ymmärtää edes toimivansa epäeettisesti. Tahtoessamme kasvaa henkisesti ja saada siihen oikeaa ohjausta edellä kuvatunlaiset “opettajat” kannattaa jättää tyystin väliin.
Korkeimmaksi hyväksi
Ehdottoman rakkauden tietoisuuden ominaisuutta kokiessaan voi sitä lähettää. Siinä on aina mukana ehto perille menosta henkilön Korkeamman Minän luvalla. Lähetämme ehdotonta rakkautta kaikkien korkeimmaksi hyväksi. Päästämme irti ja unohdamme sen. Emme kiinnity ja tarraa siihen saako tietty toinen sen emmekä mieti ottaako hän vastaan sen. Emme mieti tuliko itsellemme siitä hyvä mieli tai hyödyllinen olo tms. kun toinen sai välityksellämme rakkautta. Myös rakkaudellisiin, positiivisiin ja hyvää tahtoviin lähetyksiin läheisilleen (myös lapsille) tulisi sisältyä aina vapaaehtoisuus tai jokaisen oma eli Korkeamman Minän, valinta sille haluaako näitä energioita itseensä.
Artikkeli jatkuu sivulla 2.

